Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Keskustorille ilmestynyt reikä ei ole Tampereella ainoa laatuaan – lähellä on ollut toinenkin selittämätön maanvajoama

Myös Kekäleen tavaratalon sisäpihalle ilmaantui kesällä mystinen monttu, josta maa katosi alta. Ilmiö on sama kuin Raatihuoneen eteen Keskustorille ilmestyneessä kuopassa, joka on ihan lähellä. Kekäleen montun reunalle saimme puhuttua kiinteistön eläköityneen talonmiehen Urho Salmisen . Hän aloitti Sandbergin talon talonmiehenä vuonna 1975 eli pari vuotta ennen kuin tavaratalo tuli taloon. –Tämä kesä ei ollut ensimmäinen kerta. Edellinen monttu oli tuossa 2000-luvun alussa. Se ei ollut niin paha kuin tämä kerta, mutta syvä sekin oli. "Tämä on teoriaa" Urho Salmisellekin monttujen syntysyy on mysteeri. Tämän kesän reikä oli noin neljäkymmentä senttiä leveä. Syvyydestä on vaikea sanoa, koska halkaisija oli sen verran pieni, mutta ehkä se oli puolisen metriä. Hän tuntee talon asiat läpikotaisin. Hän on jatkanut eläkkeelläkin pienten hommien tekoa talossa. Eläkkeellä hän on ollut kahdeksan vuotta ja nyt hän siivoilee verstastaan sisäpihalla. –Tämä on teoria ja täyttä arvailua, mutta kun pannuhuoneeseen tuli vettä tässä yhdessä vaiheessa, tuumin, että mahdollisesti vanhoissa viemärireiteissä kulkee vielä vettä, jos ne on jätetty tulppaamatta. Korostan, että tämä on teoria, sanoo Salminen. Korjattiin äskettäin Kiinteistön tekninen isännöitsijä Jari Johansson tiesi kertoa, että monttu saatiin korjattua toissa viikolla. –Se ehti olla siinä noin puolitoista kuukautta. Emme jääneet ihmettelemään syytä, vaan kiirehdin korjaustöitä, jotka teki ulkopuolinen firma, sanoo Jari Johansson Jarecosta. Reikä oli merkattu keiloilla ja muuten. Se oli sen verran syvä, että siinä olisi voinut autonsa kolhia. Itse asiassa Johansson luulee, että minä soitan siksi, että olen saanut kolhun ajoneuvooni. –Korjaus tehtiin laajemmalla alueella kuin mikä oli reiän laajuus. Ensin sisäpihalla oli asvaltissa painuma pitkään. Reikä ilmestyi elokuussa.