Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Vapo ja hollantilainen BVB yhdistävät voimansa – uudesta yhtiöstä Euroopan johtava kasvualustafirma

Suomalainen Vapo Oy:n ja hollantilainen BVB Substrates muodostavat ammattiviljely- ja harrastajapuutarha-alan yhtiön Kekkilä-BVB Oy:n. Vapon toimitusjohtajan Vesa Tempakan mukaan uuden yhtiön tavoitteena on tarjota kestävää kehitystä tukevia ja makeaa vettä säästäviä ratkaisuja, jotka vastaavat puhtaan ja lähellä tuotetun ruoan sekä viihtyisien elinympäristöjen rakentamisen trendeihin. –Ruuan tuotannon pitäisi kasvaa 70 prosenttia seuraavassa 35 vuodessa, jotta koko maailma saadaan ruokittua, hän muistutti tiedotustilaisuudessa tiistaina. Yhdistyminen toteuttaa Suomen valtion pääomistaman Vapon uutta strategiaa suunnata toimintaa entistä enemmän kasvualustoihin. Uuden yhtiön liikevaihto on noin 240 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee noin 500 henkilöä. Vapo Oy omistaa sen osakkeista 70 prosenttia ja van Buurenin perheen sijoitusyhtiö 30 prosenttia. Suomalainen Vapo on yksi ammattiviljelyalan suurimmista toimijoista Euroopassa ja suurin kasvuturpeen tuottaja. Yhtiö on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändeillään. Ammattiviljelytuotteita markkinoidaan Kekkilä Professional -brändillä, jolla on vientiä yli 80 maahan. Vuonna 1908 perustettu BVB on hollantilainen perheyhtiö. BVB:n tärkeimmät liiketoiminta-alueet ovat ammattiviljely, kuluttajaliiketoiminta ja viherrakentajille tarjottavat palvelut. Yhtiöllä on vientiä yli 80 maahan. Muodostettavalla yhtiöllä on suuria odotuksia muun muassa Aasian markkinoilla. Vapon suurin liiketoimintasegmentti on tällä hetkellä energiatuotanto. Yhtiö hakee kasvua muista tukijaloista, koska turpeen energiakäyttö tulee vähenemään tulevaisuudessa.