Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Raumalla naista potkineita Jopo-poikia jäljitetään, kännykällä uhriaan kuvanneista 11–14-vuotiaista epäillyistä tullut lupaavia vihjeitä

Poliisilla on Raumalla epäilys naista lauantai-iltana pahoinpidelleistä neljästä pojasta, jotka ovat arviolta 11–14-vuotiaita. Rikoskomisario Hanna Lindblad Rauman poliisilaitokselta kertoo yleisöltä tulleen lupaavia vihjeitä ja tietoja, joiden perusteella on päästy epäiltyjen jäljille. Poliisi on käynnistänyt Vanhassa Raumassa Länsikadulla pihapiirissä sattuneen välikohtauksen tutkinnan epäiltynä pahoinpitelynä. Noin kello 22.50 lauantai-iltana neljä poikaa meni asuintalon piha-alueelle. Poliisin mukaan kaksi pojista oli alkanut nimitellä ja pilkata paikalla ollutta naista. Yksi pojista oli potkinut naista nimittelyn aikana ja osa pojista oli kuvannut tapahtumaa kännyköillään. Naista potkineella pojalla oli päällään mustat vaatteet ja lippalakki, jossa on valkoisia kirjaimia. Pojat olivat poistuneet paikalta pyörillään Kuninkaankadun suuntaan. Yhdellä pojista oli punainen Jopo, kahdella muulla muun väriset Jopot ja yhdellä kilpapyörän näköinen pyörä. Lindblad torjuu perättöminä Raumalla jo liikkeelle lähteneet huhut, että teosta epäiltynä olisi ulkomaalaistaustaisia nuorukaisia. Pahoinpitelyn tutkinnassa on Hanna Lindbladin mukaan poliisin kanssa yhteistyössä moniammatillinen Rauman Ankkuri-ryhmä, koska epäilyt ovat todennäköisesti alle 15-vuotiaita. Poliisin lisäksi Ankkuri-ryhmässä ovat edustettuna kaupungin sosiaalitoimi sekä terveydenhuollon ja nuorisotoimen asiantuntijahenkilöstö. Poliisi toivoo yleisöltä lisää vihjetietoa pahoinpitelystä ja epäiltyjen liikkeistä. Tiedot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse Rauman poliisilaitokselle p. 029 541 7780.