Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mies löi, potki ja raahasi isoäitiään Tampereella ja aiheutti tälle vakavat vammat – ei muista itse asiasta mitään

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan miehen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen isoäitinsä pahoinpitelystä. Lisäksi hänelle määrättiin 60 päiväsakkoa yhteensä 360 euroa. Vuosi sitten lokakuussa mies oli lyönyt useita kertoja isoäitiään kasvoihin Tampereella. Kun isoäiti oli kaatunut, lapsenlapsi oli potkinut 68-vuotiasta naista useita kertoja vartaloon. Tämän jälkeen mies oli raahannut isoäidin rappukäytävään. Asianomistaja oli pyörinyt jyrkät rappuset alas alempaan kerrokseen. Isoäiti loukkaantui vakavasti. Hänelle tuli ohimo-päälaenlohkon alueelle kovakalvonalainen verenvuoto, oikea silmä muurautui umpeen, iho rikkoontui useista kohdista ja muistelmia sekä ruhjeita tuli kasvoihin ja kehoon. Mies myönsi teot ja syytteen, mutta hän ei muista tapahtumista mitään. Hän oli käyttänyt päihteitä tapahtumahetkellä. Sitä ennenkin hän oli käyttänyt runsaasti päihteitä ja lääkkeitä. Jälkikäteen mies tunsi häpeää isoäitinsä pahoinpitelystä. Hänen ensimmäinen muistikuvansa tuolta päivältä oli se, että hän juoksi metsässä ilman kenkiä. Isoäidin puhelin oli hänen taskussaan. Silloin miehelle oli herännyt epäilys, että jotain oli tapahtunut. Oikeus totesi, että isoäidin kertomus, valokuvat vammoista ja lääkärinlausunto osoittivat lyönnit, potkut ja raahaamisen tapahtuneeksi. Syyttäjä vaati rangaistusta myös isoäidin työntämisestä alas jyrkkään portaikkoon. Oikeuden mukaan työntämisestä tai heittämisestä jäi varteenotettava epäily ja siksi se hylkäsi työntämistä koskevan syytteen. Ehdollisen rangaistuksen koeaika päättyy 27. syyskuuta 2020. Tuomio ei ole lainvoimainen.