Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tamperelaiskoulua kritisoinut Laura Huhtasaari puolusti kohun aiheuttanutta twiittiään intensiivisessä haastattelussa: "En aio katsoa vierestä, kun perussuomalaisista poliitikoista tehdään murhaajia"

Kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) twiitistä alkanutta, tamperelaiskouluun linkittyvää kohua puitiin perjantai-iltana Sannikka & Ukkola-keskusteluohjelmassa Ylellä. Huhtasaari oli Marja Sannikan ja Sanna Ukkolan vieraana jaksossa, jonka teemana on "Lietsoiko poliitikko vihaa lapsia kohtaan?". Kohu sai alkunsa viime sunnuntaina, kun kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari julkaisi Twitterissä viestin, jossa totesi koulujen opettajien harrastavan vihapuhetta ja lietsovan vihaa demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Twitter-viestiin Huhtasaari oli liittänyt kuvan, jossa näkyi tamperelaiskoulun oppilaiden tekemiä kantaaottavia julisteita. Julisteessa oli kuva pakolaislautasta ja sen yllä teksti "Suomeen tai kuoleen". Kuoleen-sanan alapuolella oli kuvat Huhtasaaresta ja perussuomalaisten puheenjohtajasta Jussi Halla-Ahosta . Huhtasaaren jakamassa kuvassa myös julisteen tehneiden 15-vuotiaiden etunimet olivat näkyvissä. Lue lisää: Laura Huhtasaari arvosteli tamperelaiskoulua – Rehtori: Yhteiskunnallisessa keskustelussa voi kyseenalaistaa asioita, kyse oppilaiden omasta kannanotosta "Miksi lietsoit vihaa?" Tunnelmaltaan intensiivisessä haastattelussa toimittaja Marja Sannikka kysyi Huhtasaarelta suoraan, miksi Huhtasaari on kirjoituksellaan lietsonut vihaa ja miksi hän julkaisi viestin, jonka tiesi aiheuttavan vihaa lapsia kohtaan. –En ole lietsonut vihaa ketään kohtaan. En aio katsoa vierestä, kun perussuomalaisista poliitikoista tehdään murhaajia koulun aikuisten siunauksella. Koulun aikuiset vastaavat viime kädessä siitä, mitä koulussa julkaistaan, Huhtasaari vastasi Sannikan kysymykseen. Nopeatempoisessa haastattelussa Huhtasaari vetosi vastauksissaan useasti koulun ja rehtorin vastuuseen siitä, mitä koulussa julkaistaan. Monessa kysymyksessä Sannikka keskeytti Huhtasaaren ja kehotti häntä palaamaan asiaan. –Puhutaan nyt sinusta ja sinun toiminnastasi. Arvasitko etukäteen, että tämä twiitti aiheuttaa kärsimystä ja tuskaa kuvan tehneille lapsille? –Millaista tuskaa näille lapsille on aiheutunut? Ei ole mitään todisteita, että kukaan edes tietää, keitä nämä lapset ovat, Huhtasaari sanoi. Sannikka kysyi Huhtasaarelta myös useamman kerran, aikooko hän pahoitella tapahtunutta: –Nyt kun tiedät toimintasi seuraukset, aiotko pyytää anteeksi tai pahoitella kärsimystä jonka olet aiheuttanut? –Haluan, että tästä syntyy laaja yhteiskunnallinen keskustelu, koska poliittinen aktivismi kouluissamme on laajempi ongelma kuin pelkästään tämä yksi juliste. En ole masinoinut ketään lähettämään vihapostia, en hyväksy vihapostia enkä uhkauksia. Perussuomalaiset ovat laittomuutta ja rikollisuutta vastaan ja vaadimme tasapuolisuutta kouluihin, Huhtasaari vastasi lopulta kysymykseen. Sannikka haastoi Huhtasaarta myös siitä, mitä todisteita hänellä on opettajien vaikuttamisesta lapsiin tamperelaiskoulussa. Sannikka totesi, että tutkimus ja asiantuntijat eivät tunnista ongelmaa poliittisesta vaikuttamisesta kouluissa. Huhtasaaren mukaan ongelma on olemassa, mutta siihen ei haluta puuttua. Lue lisää: Laura Huhtasaaren arvostelema tamperelaiskoulu sai vihapostia ja joutui pyytämään avukseen vartijan - Opetusjohtaja: "Todella tuomittava teko" Ohjelma herätti etukäteen kritiikkiä Huhtasaaren kutsuminen keskusteluohjelman vieraaksi herätti jo etukäteen runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Twitterissä Huhtasaaren esiintymistä ohjelmassa on kritisoitu muun muassa siksi, että hänen toimintansa katsotaan altistaneen lapsia vihapuheelle ja uhkailulle. Moni keskustelija ihmetteli, miksi asialle annetaan tv-aikaa. Kritiikkiä nousi etukäteen myös siitä, että Yleisradio mainosti ohjelmaa Twitterissä kysymyksellä "Aivopesevätkö opet kouluissa?".

Sannikka & Ukkola 5.10. @YleTV1 ja @yleareena klo 20: Lietsoiko poliitikko vihaa lapsia kohtaan? Aivopesevätkö opet kouluissa? Studiossa Laura Huhtasaari. #sannikkaukkola

— Yleisradio (@Yleisradio) 4. lokakuuta 2018
Sannikka & Ukkola -ohjelman tuottaja Nora Kajantie perusteli Huhtasaaren ottamista vieraaksi sillä, että median ja toimittajien tehtävä on haastaa kritiikkiä herättäneitä poliitikkoja. –Kun poliitikko toimii tavalla, joka herättää kritiikkiä, niin median tehtävä on laittaa hänet siitä koville. Että me toimittajina kysytään vaikeita kysymyksiä poliitikoilta ja haastetaan. Se on yksi meidän perustehtävistä. Varsinkin kun on kyse kansanedustajasta, jolla on myös aika paljon vaikutusvaltaa ja some-jalanjälkeä, niin se on vielä tärkeämpi asia meille, Kajantie perustelee ohjelman ratkaisua. Sannikka & Ukkola -ohjelman toinen juontaja Sanna Ukkola vastasi Twitterissä kritiikkiin toteamalla, että Huhtasaari on yksi Suomen näkyvimmistä kansanedustajista, ja median tehtävä on kyseenalaistaa ja haastaa poliitikkoja. Juliste oli osa kaupungin kulttuurikasvatusohjelmaa Aamulehti uutisoi aiemmin tällä viikolla, että kyseiselle koululle on Huhtasaaren twiitin jälkeen tullut vihapostia ja koulu joutui tiistaina pyytämään avukseen vartijan. Koulun rehtoi kertoi aiemmin Aamulehden haastattelussa, että kantaaottavien julisteiden laatiminen on osa Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelmaa, ja että kyse on oppilaiden omista kannanotoista. Torstaina Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly (sd.) ja konsernijohtaja Juha Yli-Rajala kommentoivat tapausta kaupungin tiedotteessa. Lylyn ja Yli-Rajalan mukaan asiayhteydestään irrotettu nosto on kohtuuttomasti häirinnyt koulun työtä. Lue lisää: Tampere-johtajat Lauri Lyly ja Juha Yli-Rajala puolustavat Laura Huhtasaaren arvostelemaa tamperelaiskoulua: "Kohtuuttomasti häirinnyt koulun työtä" Aamulehti ei julkaise koulun tai sen rehtorin nimeä, koska kyse on alaikäisistä oppilaista ja koska on mahdollista, että nimen julkaiseminen aiheuttaisi häirintäviestejä koulun oppilaille ja henkilökunnalle.