Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Turkua on turha kadehtia – tekeminen ratkaisee

Miksi Turusta tulee valtakunnallisia vaikuttajia mutta Tampereelta ei? Tätä on kysytty likimain yhtä kauan kuin politiikkaa on Suomessa tehty – tai ainakin viimeisten puolensadan vuoden ajan. Jos oikein halutaan vääntää veistä tamperelaisessa haavassa, nostetaan esiin se, että kovista tamperelaisvaikuttajistakin ainakin Jukka Gustafsson , Timo P. Nieminen ja Kalervo Kummola ovat turkulaistaustaisia. Tällä hetkellä maan hallituksessa on kolme helsinkiläistä, kolme espoolaista ja kolme turkulaista ministeriä. Pirkanmaalaisia ei ole yhtäkään. Eikä heitä ole EU-parlamentissakaan, ei puheenjohtajana eduskuntapuolueissa eikä oikein missään. Jos kyse olisikin satunnaisvaihtelusta, ei koko aiheesta tarvitsisi puhua. Mutta ilmiö on pysyvä. Varsinais-Suomesta on Kekkosen jälkeisenä aikana noustu kaksi kertaa presidentiksikin, ja turkulaisten valtioneuvostojäsenyyksien lista on hengästyttävän pitkä. Viimeksi erikoinen epäsuhta nousi esiin Aamulehden haastatellessa valtiovarainministeri Petteri Orpoa (30.9.). Kokoomuksen puheenjohtajana toimivalla turkulaisella oli tarjota selitys asialle: Aurajoen kaupungissa annetaan poliittista vastuuta nuorille. He ehtivät kypsyä sitä kautta valtakunnallisiinkin tehtäviin. Vaan eipä Tampereellakaan ole varsinaisesti syrjitty nuoria. Täällä on esimerkiksi valittu Sanna Marin 27-vuotiaana kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Tamperelainen erityispiirre on, että täällä paikallinen johtajuus ei tuo mukanaan menestystä eduskuntavaaleissa. Sosiaalidemokraatit ovat perinteisesti vahvoja Tampereen kunnallispolitiikassa, mutta vaalipiirin väki ei ole halunnut äänestää kaupungin "isoja poikia" Arkadianmäelle. Samaa tautia on havaittu kokoomuksessa. Helsingissä päätöksiä tekevät pirkanmaalaiset poliitikot ovat olleet usein eriseuraisia paikallisesti vahvojen vaikuttajien kanssa. Saman kuvin toinen puoli on, että keskeisiin paikallisiin tehtäviin Tampereella päässeet poliitikot eivät usein edes kiinnostuneet pyrkimään kansallisille tähtipaikoille. Tämä ilmiö huipentui siihen, kun kaupunginjohtajat Pekka Paavola ja Jarmo Rantanen vuorollaan kutsuttiin "lainaksi" ministeritehtäviin. Kumpikaan ei tuntenut vetoa kansanedustajuuteen. Mutta mitä Tampere tai koko Pirkanmaa on menettänyt sen takia, ettei se onnistu kasvattamaan ministereitä? Tai mitä erityistä Turku on lähes satumaisella poliitikko-onnellaan voittanut? Kun tarkastellaan viimeisimpien vuosikymmenten kehitystä, voi kumpaankin kysymykseen vastata lähinnä päätä pyörittäen ja käsiä levitellen. Etenkin vetovoimamittareilla Tampere on kiskonut vain kaulaa vanhaan rakkaaseen viholliseen. Kilpailua valtakunnan kakkoskeskuksen statuksesta ei käytännössä enää käydä. Edunvalvonta valtakunnantasolle ja Eurooppaan sujuu sekin nykyään hyvin, vaikkei Helsingistä tai Brysselistä löydy "omaa ihmistä" auttamaan määrärahojen saantia. Vielä vuosituhannen vaihteessa saattoi mennä jotain sivu suun, mutta juuri nyt ei ole kauheasti valittamisen aihetta. Ei siis olla turhaan turkulaisille kateellisia. Ehkä tamperelaiset ovat oivaltaneet jotain, mitä turkulaiset eivät. Tekeminen ratkaisee enemmän kuin titteli.