Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron urheilullista: Iskun naisille jo kolmas komea voitto putkeen

Lentopallo Iskun naisten 1-sarjajoukkue jatkaa tappioitta myös toisen kotiotteluviikonlopun jälkeen. Rantaperkiön Isku kaatoi Raision Urheilijat sunnuntaina Kaukajärvellä luvuin 3–1 (25–19, 25–16, 21–25, 25–15) ja menetti erän vastustajalle ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Isku aloitti vahvasti kaksi erää ja sitten keskittymisen herpaantuminen yhdessä Raision riskisyöttöjen kanssa rikkoivat rytmin kolmannessa erässä. Neljänteen erään joukkue sai jälleen itsensä järjestykseen ja lipui vakuuttavaan erä- ja otteluvoittoon. – Oli erityisen hienoa nähdä kuinka rohkeasti ja virheettömästi meidän nuoret kehityspelaajat hoitivat tonttinsa kentälle päästyään. Tulikaste on nyt tehty, joten enää ei tarvitse jatkossakaan jännittää, kehui Iskun valmentaja Jari Tolvanen. Iskulla on tuplakotiviikonloppu tiedossa 13.–14. lokakuuta, kun mittaa otetaan hyviä otteita esittäneistä Itä-Suomen joukkueista, Joensuun Jujusta ja niin ikään Joensuusta olevasta Hurmoksesta. Iskun miehilläkin on 1-sarjassa tällä hetkellä kasassa 9–1-erävoittojen saldo. Tamperelaiset tyrmäsivät TuTo Volleyn sunnuntaina Turussa erin 3–0 (25–20, 25–16, 25–12) ja ovat nyt sarjataulukossa kakkosena.