Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Lehdistötilaisuudessa kyynelehdittiin – Lapsia kiinnostavassa esityksessä kuullaan v-sana: Näin Billy Elliot -ohjaaja perustelee kirosanojen käyttöä

Billy Elliot -musikaalin lehdistötilaisuudessa Tampereen Työväen Teatterissa nähtiin erikoinen välikohtaus. Sekä esityksen ohjaaja Samuel Harjanne että ainakin tanssinopettajan eli Mrs. Wilkinsonin roolia näyttelevä Petra Karjalainen puhkesivat tilaisuudessa kyyneliin. Kyseessä olivat liikutuksen kyyneleet, kun yksi pienistä poikanäyttelijöistä esitti tiedotusvälineille tanssi- ja laulunumeronsa musikaalin kohtauksesta, jossa hän osallistuu koe-esiintymiseen. Itkevä ohjaaja Harjanne koetti kohtauksen jälkeen jatkaa lehdistötilaisuuden juontamista, mutta kyyneleet valuivat kimmeltäen hänen kasvojaan pitkin ja ääni sortui. Musikaali kertoo hiilikaivoskaupungissa asuvasta 11-vuotiaasta pojasta, jolla on unelma. Poika haluaa tanssia, mutta muita kaupungin asukkaita tämä kummeksuttaa. Kohtauksessa poikaa, Billy Elliotia, esitti 11-vuotias Simo Riihelä . Ei ikäsuositusta Kyseisessä kohtauksessa poika sanoo myös v-sanan. Billy Elliotissa kuultava kiroilu on jo aiemmin herättänyt keskustelua. TTT:n esityksen verkkosivulla on maininta: "Musikaalissa käytetään ajoittain roisia kieltä." Esityksellä ei ole teatterin suunnalta ikäsuositusta. Ohjaaja Samuel Harjanteen mukaan tekstissä esiintyvää kiroilua ei ole tarkoitus lähteä pehmentelemään. –Teatterin tarkoitus ei ole sensuroida historiaa. Teatterin täytyy näyttää oikeita asioita, Harjanne sanoo. Teatterin tulee hänen mukaansa saada ihmiset tuntemaan asioita niin kuin ne joskus ovat tapahtuneet ja tuntemaan sitä, mitä taiteen keinoin halutaan sanoa. Billy Elliot -musikaali sijoittuu 1980-luvulle brittiläiseen kaivoskaupunkiin, jossa kaivostyöläiset lakkoilevat ja perheiden toimeentulo on vaarassa. Billy Elliot -musikaali on jo kauan ennen ensi-iltaansa herättänyt runsaasti huomiota. Päärooliin valittiin kovien karsintojen jälkeen kolme eri esittäjää, Simo Riihelän lisäksi myös Jiri Rajala ja Osku Perkiö . Pääsykokeeseen ilmoittautui aikanaan yli satapäinen joukko pirkanmaalaisia poikia. Kaikki pojat olivat alle 12-vuotiaita. Esityksessä keskeisissä rooleissa on kuusi pirkanmaalaista poikaa ja tanssikoulun tyttöjen rooleissa yli kaksikymmentä pirkanmaalaista tyttöä. Billy Elliotin ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 18.10.2018