Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ylen Uusi päivä -sarjan työntekijät hävisivät hovioikeudessa – joutuvat maksamaan Ylelle 81 400 euron korvaukset

Riita sai alkunsa, kun Yle siirsi Uusi päivä -sarjan tuotannon Aito Tehdas Oy:lle. Järjestely koski 27 yleläistä, joista siirron myötä tuli Aito Tehdas Oy:n työntekijöitä. Kolme entistä yleläistä, kaksi maskeeraajaa ja yksi äänisuunnittelija, riitauttivat tilanteen ja haastoivat Ylen oikeuteen työnsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä. Ex-yleläiset perustelivat näkemystään sillä, ettei kyseessä ollut aito liikkeen luovutus. Heidän mukaansa Uusi päivä -sarjan loppuminen oli tiedossa. Ex-yleläisten mukaan yrityskaupan myötä Yle välttyi täten sarjassa työskennelleiden ihmisten uudelleensijoitusvelvollisuuden. Tähän näkemykseen myös käräjäoikeus perusti päätöksensä, ja tuomitsi Ylen korvauksiin. Hovioikeus muutti tuomion Nyt hovioikeudessa tuomio muuttui täysin. Hovioikeuden päätös perustui sille, että kyseessä oli aito liikkeen luovutus. Hovioikeuden mukaan Aito Tehdas oy on pyrkinyt harjoittamaan toimintaansa Uusi päivä -ohjelman tuotannosta riippumatta. Hovioikeus tuomitsi kolme Ylen ex-työntekijää korvaamaan oikeusasteiden oikeudenkäyntikulut. Jokaiselle kolmelle ex-yleläiselle tuli näin ollen maksettavaksi 27 126 euron lasku. Yhteensä ex-yleläiset joutuivat maksamaan Ylelle oikeudenkäyntikuluja 81 400 euroa. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa korkeimpaan oikeuteen, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan. Valitusluvan pyytäminen ja sen tekeminen päättyy 3. joulukuuta 2018. Suuri panostus - ei katsojia Uusi päivä -sarja alkoi Ylellä lokakuussa 2010. Ylellä panostettiin sarjaan täysillä, se oli yhtiön monijaksoisin draamasarja. Valitettavasti katsojat eivät löytäneet sarjaa, ja sen alkumetrit lähtivät yskähdellen käyntiin. Sarjan alkukuukausien jälkeen uutisoitiin, että ohjelmaa seurasi reilu 200 000 katsojaa. Viimeisimmän katsojalukumäärän mukaan se on saanut 163 000 keskimääräkatsojaa esityspäivänään. Esimerkiksi Maikkarin vastaavanlainen saippuasarja, Salatut elämät, keräsi viime viikolla 633 000 keskikatsojaa esityspäivänään. Heinäkuussa tehtiin Uusi päivä -sarjan viimeiset kuvaukset. Se pyörii TV2:lla vielä tämän vuoden loppuun saakka.