Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen Keskustorille ilmestyneen montun syy jäi mysteeriksi – vesijohdosta ei löytynyt vuotoa

Raatihuoneen portaiden edustalle Tampereen Keskustorille ilmestyi maanantaina vaarallinen reikä. Yksi Keskustorin noppakivistä oli painunut maan alle, minkä seurauksena kivetyksessä oli ammottava aukko. Myöskään viereisten noppakivien alla ei näkynyt lainkaan maata, ja ne pysyivät kiinni toisissaan vain sidoshiekalla. Vaarana oli, että jos reiän lähistölle olisi tullut tarpeeksi painoa, kivetystä olisi voinut sortua enemmänkin. Kivetykseen tullut reikä kiinnitti useiden ohikulkijoiden huomion. Raatihuoneen edustalla oli maanantai-iltana vielä tavallista enemmän liikennettä, sillä siellä järjestettiin Tampereen päivän vastaanotto, johon osallistui noin 400 vierasta. Katso videolta, miltä reikä näytti: Pelastuslaitos paljasti kuopan Pelastuslaitos hälytettiin alkuillasta paikalle arvioimaan tilanne. Pelastuslaitos rajasi alueen ja kaivoi noppakiviä pois aukon ympäriltä. Kivien alta paljastui noin metrin syvyinen kuoppa, jonka pohjalla näkyi putkia. Pelastuslaitos arvioi, että vesi olisi syönyt hiekan pois noppakivien alta. Juha Kaija Pirkanmaan pelastuslaitokselta sanoi, että tiivisti asetellut pienet kivet tukivat toisiaan kuin holvirakenteessa, eikä kivetyksestä päässyt sen vuoksi romahtamaan suurempaa osaa. Katso videolta, miten pelastuslaitos tutkii ammottavaa aukkoa: Vesijohdoista ei löytynyt vuotoa Kuopan aiheuttajaksi epäiltiin vesijohdon vuotoa tai viemärin sortumaa, minkä vuoksi Tampereen Veden päivystäjät kutsuttiin paikalle. Pelkona oli, että vesi olisi vienyt maa-aineista myös muista kohdista Raatihuoneen edustalla tai valunut rakennuksen rakenteisiin. Sortumisvaaran vuoksi Tampereen Veden työntekijät estivät takseja väliaikaisesti ajamasta Raatihuoneen edestä. Raatihuoneen kellariin ei ollut valunut vettä, kun henkilökunta kävi tarkistamassa tilanteen. Tampereen Veden tutkimuksissa vesijohdosta ei löytynyt vuotoa, ja maa-aines kuopassa oli kuivaa. Tampereen Keskustorin suihkulähde sammutettiin tutkimusten ajaksi. Tilannetta kartoittanut Tommi Lähteenmäki Tampereen Vedeltä kertoo, että toistaiseksi montun syy jää mysteeriksi, sillä kyse ei vaikuttanut olevan myöskään viemärin sortumasta. –Nyt ei osaa kyllä sanoa, mihin maat ovat menneet. Olisikohan vesi päässyt kulkeutumaan tänne kaapelilauttaa pitkin ja vienyt maa-aineksen mukanan. Tuossakin on vieressä ratikkatyömaa, jossa kaapelit ovat varmaan olleet näkyvissä. Tampereen kunnossapito tulee paikkaamaan montun ja laittamaan kivet paikoilleen todennäköisesti tiistaina. Korjaus 3.10.2018 klo 12.33: Keskustorilla on reiän ympärillä noppakiviä, ei nupukiviä.