Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Jani Alkio on uhmannut suomalaista sanontaa koko elämänsä – suosikkiselostajan salaisuus on yksinkertainen: "Se paistaisi heti läpi"

Jani Alkio katsoo silmiin ja innostuessaan heiluttaa käsiään. Lauseiden välissä hän hymyilee leveästi. Hänen kanssaan on helppo puhua, sillä tunnelma on välitön. Aina kun Porin jäähallin mediahuoneen sisälle tulee lisää väkeä, Alkio kääntää katseensa sisääntulijaan, hymyilee ja tervehtii. Tuskin hän tuntee valtaosaa huoneessa olevista henkilöistä, mutta ottaa silti kontaktin kaikkiin. –Olen kieltämättä aina ollut varsin suulas ja sosiaalinen tapaus, joka ei halua ottaa kaikkea liian vakavasti. En ole oikeastaan koskaan hiljaa, Alkio hymyilee. ”Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa”, kuten suomalainen sanonta kertoo. Alkion tapauksessa se ei kuitenkaan ole pitänyt paikkaansa. Hän on omalla, puheliaalla persoonallaan noussut yhdeksi Suomen suosituimmista urheiluselostajista. Alkiosta ei kuitenkaan pitänyt tulla selostajaa. Hän ei tiennyt selostamisesta yhtään mitään, kun aloitti hommat. Alkio osasi vain puhua. Vuosituhannen alussa salibandyliigassakin maalivahtina pelannut helsinkiläinen oli lopettanut peliuransa, kun Salibandyliitto halusi kokeilla ottelulähetyksissään jotain uutta. –He tiesivät, etteivät minulta ainakaan jutut lopu, minkä lisäksi tunsin lajin. Menin kokeilemaan selostusta yhteen koelähetykseen. Sillä tiellä Alkio on yhä. Nyt hän on äänessä Telian liigalähetyksissä. "Omaan korvaan ääneni kuulostaa hölmöltä" Vuodet vierivät ja ovia avautui: NHL:n ja salibandyliigan kautta hän on noussut kotimaisen kiekkoliigan pääselostajaksi. –Omaan korvaan ääneni kuulostaa hölmöltä, mutta ilmeisesti aika moni muu on vuosien aikana tykännyt selostuksistani. Selostaja-Alkio on yhtä kuin siviili-Alkio. Sanoja pulppuaa suusta, kädet heiluvat ja usein mukana on myös ripaus huumoria. Toisinaan hän kertoo selostavansa seisaaltaan, kun ei malta pysyä paikoillaan. –Jos vetäisin jotain roolia enkä olisi oma itseni, paistaisi se heti läpi. –Mielestäni on tärkeintä olla oma itsensä, teki sitten mitä tahansa. Ei voi sanoa, että joku tietty selostustyyli on oikea tai väärä. Selostustyylejä on niin monta kuin on selostajiakin, ja selostajat voivat olla hyvin erilaisia ihmisiä. Alkion tyyli vetoaa suomalaisiin ainakin tällä hetkellä. Kuvaavaa on, että Telia markkinoi tulevaa liigakautta Alkion kasvoilla, eikä esimerkiksi liigapelaajien suorituksilla. Osittain se kertoo ehkä siitä, että nykyliigassa ei ole koko kansan tuntemia tähtiä. Mutta kertoo se myös siitä, että Alkio on noussut suomalaisselostajien mammuttiluokkaan. Viasatin selostaja Antti Mäkinen kuuluu samaan kastiin. –"Jantta" osaa rytmittää puhettaan oikein ja on äänenkäytön monilahjakkuus. Hänen intohimonsa työtä kohtaan on säilynyt korkeana. Olen ylpeä ystävästäni. Olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Tuemme toisiamme, emme kilpaile, Mäkinen sanoo. Selostajat ovat aikansa kuvia Urheiluselostuksen tavat ja tyylit ovat viime vuosikymmenten aikana vaihtuneet nopeasti. Vuonna 2018 olisi hyvin vaikea kuvitella, että esimerkiksi Bror-Erik Walleniuksen pohdiskeleva tai ylitoteava selostustyyli palaisi televisioon, vaikka se siellä oli vielä 2000-luvun alussa. –Onhan se totta, että suositut selostajat ovat tietyllä tapaa aina oman aikansa kuvia. Jos oma tyylini ei jossain vaiheessa enää pure katsojiin, niin sitten se on niin. Nyt vedetään täysillä nauttien, eikä mietitä tulevaisuutta liian pitkällä, Alkio toteaa. Hän tykkää vetää täysillä. Sitä hän tekee siviilissään esimerkiksi kitaran varressa, mutta myös selostamossa. Helsinkiläinen elää otteluissa tunteella ja hetkessä. –En ole keltanokka näissä hommissa, mutta ei minulle vieläkään tuota ongelmia innostua liigaotteluista. Vaikka peli olisi mitäänsanomatonta, niin aina sieltä löytyy jotain innostavia kulmia, johon tarttua. Mutta vaikka Alkio elää hetkessä, voi siitä voi saada myös väärän kuvan. Hetkessä eläminen ei tarkoita sitä, että selostaja saapuu hallille hetki ennen ottelun alkua, minkä jälkeen hän hauskana ja suulaana miehenä kertoo selostamossa niitä näitä. Hän on kivenkova ammattilainen omalla alallaan, mikä tarkoittaa myös isoa määrää töitä. –Jotkut luulevat yhä, että selostus tulee ikään kuin itsestään. Että en tee muuta kuin menen tuonne koppiin ja alan puhua. Valmistautuminen on a ja o Jokaista peliä varten Alkio tekee isot ennakkovalmistelut: hän lukee joukkueista kirjoitettuja artikkeleita, tekee omia muistiinpanojaan ja saapuu kaikkiin otteluihin useita tunteja etuajassa aistimaan pelaajien ja illan tunnelmaa. Tavoite on aina sama. –Haluan saada ihmiset mukaan tunnelmaan. Haluan, että hekin voivat innostua aidosti, vaikka eivät olekaan paikan päällä. Miten se sitten onnistuu? Muun muassa tulkitsemalla peliä sekä tunnelmaa, kertomalla tarinoita ja välillä luettelemalla faktoja. –Ei mitään näistä voi päättää etukäteen. Selostushan on sitä, että kuvaillaan näkemäänsä ja yritetään saada ihminen ruudun toisella puolella myös tuntemaan jotakin. Hän on hetken hiljaa ja jatkaa. –Tulkintaahan se on. Pitää osata tulkita peliä sekä tunnelmaa, ja täyttää vallitsevat tilanteet oikeilla sanoilla. Alkiolta se onnistuu jo luonnostaankin. Hän on sellainen persoona.