Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron urheilullista: Ilveksen pojat varmistivat nousun ja SM-hopeat

Jalkapallo Ilveksen A-poikien syksyn päätavoite eli sarjanousu Kakkoseen varmistui jo kaksi kierrosta ennen kauden päättymistä, kun keltapaitojen Kolmosen voittoa enää uhannut PS-44 pelasi 1–1-tasurin Ilves-Kissoja vastaan viime viikolla. Näin Pallo-Seppojen miehet eivät voi saada loppusuoralla kiinni Ilveksen seitsemän pisteen sarjajohtoa. Ilves varmisti myös A-poikien SM-sarjan hopeamitalit voittamalla FC Interin kärkikamppailussa sunnuntaina lukemin 3–1. Interin vieraat menivät 1–0-johtoon Lamminpään nurmella ottelun 26. minuutilla, mutta Ilves kiri rinnalle ja ohi vielä avausjakson aikana Arttu Raittisen ja Panu Matilaisen maaleilla. Isäntien helpottavan kolmannen täysosuman täräytti 63 minuutin kohdalla kulman jälkitilanteesta Santeri Kallio. Ilveksen riveissä oli pelin päätösvihellyksen jälkeen melkoisen hymyilevää porukkaa. – Tämä oli tietynlainen finaali hopeaan nähden ja vielä elää pieni toive kullastakin. Tehdään me oma osamme ja katsotaan mihin se riittää, kommentoi Ilveksen valmentaja Joni Lehtonen. Tuo pieni toive lepää lähinnä sarjajumbo VIFK:n harteilla, kun joukkue kohtaa päätöskierroksella piikkipaikkaa kahden pisteen erolla Ilvekseen pitävän FC Lahti Akatemian. VIFK:n kauden toinen voitto ja Ilveksen voitto PK-35:stä lauantaina veisivät tamperelaiset pinnalla ohi lahtelaisten ja Suomen mestaruuteen. – Mutta kyllä hopeaankin täytyy olla tyytyväinen. Meidän tehtävänä on kehittää näitä nuoria pelaajina, ja siinä ollaan menty taas monta pykälää eteenpäin. Meillä on erittäin tasainen ja motivoitunut ryhmä, pojat treenaavat helkkarin tunnollisesti. Tämä on ollut todella kiitollinen työympäristö valmentajille. Motivaatio on joukkueella sisäsyntyistä, enemmänkin olemme painineet sen kanssa, että pelejä on niin paljon kahden sarjan myötä, kertoi Lehtonen. – Sarjanousu Kakkoseen taas on iso juttu niin seuralle kuin pelaajille ja nyt voidaan jo hyvissä ajoin suunnitella tulevaa kautta. Ilveksen B-pojatkin ovat jo saavuttaneet vähintään ikäluokkansa SM-hopean, kun joukkueella on yksi ottelu kautta jäljellä. Kaksi koitosta vielä pelaava FC Honka pääsi piikkipaikalla kolmen pisteen karkumatkalle, kun keltapaidat joutuivat taipumaan kahdessa viime ottelussaan OLS:lle sekä HJK:lle. – Teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen ovat olemassa, mutta hopea ainakin saadaan ja kyllä kaudesta jää positiivinen maku. Ensin tavoitteena oli päästä SM-sarjaan ja matkan varrella tavoitteita tarkistettiin, kun nälkä kasvoi syödessä. Pikkaisen jäi kahdessa viime pelissä homma piippuun. Meillä oli sauma ratkaista ottelut aikaisessa vaiheessa, mutta emme käyttäneet etsikkoaikojamme hyväksi. Nyt lopetetaan kausi kunnolla, tuumasi Ilveksen päävalmentaja Esa Karirinne. Ilveksen B-tytöillä taistelu Suomen mestaruudesta jatkuu tiiviinä. Pieni kolaus tupsukorvien kultajahtiin osui sunnuntaina, kun HJK haki täyden potin Vuoreksesta 4–1-voitolla. – Vastustajan nykyinen vire on kyllä huima. Sinänsä ottelu oli paljon tasaisempi kuin mitä loppunumerot osoittavat, mutta HJK oli maaleissa mitattuna meitä parempi. Yksilösuoritukset käänsivät pelin vieraille, tiivisti Ilveksen päävalmentaja Juhana Sirviö. Kärkinelikko JyPK, HJK, FC Honka ja Ilves on kahden pisteen haarukassa, kun kautta on kolme kierrosta jäljellä, joten kaikki on vielä mahdollista. – Ollaan saatu pelata todella hyviä ja laadukkaita matseja tässä sarjassa, se on ollut rikkaus. Ensi lauantaina vieraissa Jyväskylää vastaan palataan takaisin voittokantaan, vakuutti Sirviö. Viikon jalkapallokierros Kolmonen: Loiske-NoPS 2-5, FJK-JanPa 1-3, PS-44-I-Kissat 1-1, I-Kissat-TPV/2 2-1, TKT-FJK 3-0 Sarjatilanne: Ilves/2 43, I-Kissat 39, PS-44 36, NoPS 33, TPT 30, TPV/2 28, JanPa 27, Loiske 23, TKT 17, FJK 13, VaKP 0 Nelonen: KaVo-TP-49 4-4, PJK-TamU/2 2-1, IkU-ACE 1-2 Sarjatilanne: PJK 40, ACE 39, PP-70 38, IkU 32, TP-49 27, TamU/2 27, KaVo 26, Pato 25, LeKi-futis 23, NePa 12, Pelikassit 8 Naisten Ykkönen: FC Sport-j-KuFu-98 4-1, PK-35-FC Hertta 3-1, PKKU-VIFK 0-1, IK Myran-TuWe 6-0, TPV-GBK 1-7, RoPS-HPS 3-2 Sarjatilanne: IK Myran 47, PK-35 40, RoPS 40, HPS 38, VIFK 36, PKKU 27, GBK 24, TuWe 24, FC Hertta 16, KuFu-98 15, FC Sport-j 14, TPV 6 Naisten Kakkonen, lohko A: P-Iirot-TPS/2 4-1, ÅIFK-Härmä 0-5, FC Nokia-NiceFutis 2-2, TuPy-Ilves/2 0-1, PaiHa-TuWe/2 5-0 Sarjatilanne: Härmä 49, Ilves/2 43, TuPy 40, TPS/2 30, ÅIFK 26, P-Iirot 25, NiceFutis 22, PaiHa 14, TuWe/2 5, FC Nokia 4 P20 SM-sarja: VIFK-PK-35 2-3, Ilves-FC Inter 3-1, HJK-KuPS 5-1, FC Espoo-SJK 5-0, TPS-FC Lahti Akatemia 2-2 Sarjatilanne: FC Lahti Akatemia 39, Ilves 37, FC Espoo 31, FC Inter 29, HJK 25, TPS 24, PK-35 23, SJK 20, KuPS 18, VIFK 4 P20 Ykkönen, lohko B, syksy: JanPa-FC Haka-j 2-1, FC Haka-j-FJK 2-0, ÅIFK-SalPa 2-3, LTU-JanPa 0-6, TPV-LoPa 5-0, KaaPo-P-Iirot 2-0 Sarjatilanne: TPV 29, KaaPo 29, MaPS 20, TPS/2 20, LoPa 17, P-Iirot 15, SalPa 14, FJK 11, JanPa 11, ÅIFK 7, FC Haka-j 6, LTU 0 P17 SM-sarja: RoPS-PKKU 3-1, Ilves-OLS 2-4, FF Jaro-KäPa 1-0, FC Kuusysi-FC Honka 0-3, HJK-KuPS 1-4 Sarjatilanne: FC Honka 41, Ilves 38, OLS 33, HJK 28, PKKU 25, FF Jaro 23, KäPa 22, KuPS 20, RoPS 15, FC Kuusysi 8 P17 Ykkönen, lohko A, syksy: FC Haka-j-KaaPo 2-3, TPV-TPS 6-0, GrIFK-EPS 2-1, FC Espoo-VJS 0-5, HJS-Ilves/2 2-0, FC Inter-FC Jazz 5-0 Sarjatilanne: VJS 26, FC Inter 24, HJS 24, TPV 21, FC Espoo 14, GrIFK 10, FC Jazz 8, TPS 8, FC Haka-j 7, EPS 6, KaaPo 5, Ilves/2 4 T18 SM-sarja: KJP-FC Honka 0-4, Ilves-HJK 1-4, TiPS/VJS-JyPK 0-4, PK-35-VIFK 1-0, PKKU-ONS 1-5 Sarjatilanne: JyPK 32, HJK 31, FC Honka 31, Ilves 30, PK-35 27, ONS 21, TiPS/VJS 20, PKKU 16, VIFK 10, KJP 3 T18 Ykkönen, lohko B, syksy: Ilves/2-ACK 7-1, Härmä-EBK 1-5, SeMi-FC Honka/2 1-6, P-Iirot-NuPS 7-0, FC Espoo-IFK Mariehamn 1-2, TPS/KaaPo-Närpes Kraft 1-2 Sarjatilanne: P-Iirot 31, TPS/KaaPo 24, Närpes Kraft 24, FC Honka/2 23, EBK 21, NuPS 18, Ilves/2 12, IFK Mariehamn 9, Härmä 8, FC Espoo 6, ACK 4, SeMi 1