Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

SK: Oriveden kultakaivokselta löytyi salainen kaatopaikka – tunneliin piilotettiin muun muassa öljykanistereita ja räjähdysainelaatikoita

Oriveden kultakaivoksesta on löytynyt luvaton kaatopaikka, joka on ollut käytössä 2000-luvun alusta lähtien. Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti . Parintuhannen kuutiometrin kokoiseen tunneliin on piilotettu muun muassa tyhjiä räjähdysainelaatikoita, muovijätettä ja metallia. SK kertoo, että jätteiden piilottaminen on ollut järjestelmällistä toimintaa. Jätteiden piilotus aloitettiin 2000-luvun vaihteessa, jolloin kaivos oli Outokummun hoidossa. Sen jälkeen kaivoksen on omistanut australialainen Dragon Mining, joka aloitti kaivostoiminnan Orivedellä vuonna 2007. SK:n haastatteleman työntekijän mukaan asiasta ei ole uskallettu tai haluttu puhua viranomaisille. Pirkanmaan ely-keskuksen ympäristönsuojelunyksikön päällikölle Tuija Sievi-Korteelle asia tuli tietoon maanantaina, kun SK:n toimittaja otti häneen yhteyttä. SIevi-Korteen mukaan kaivoksella tehdyissä tarkastuksissa ei ole havaittu laittomia jätteitä. Ylen mukaan ely-keskus tekee tarkastuksen kaivokselle maanantaina. Dragon Miningin maajohtaja Ilpo Mäkinen sanoo SK:lle, että yhtiö ottaa syytökset vakavasti ja asia selvitetään. Hänen mukaansa kaivosyhtiön palkkaus ei rohkaise jätekustannusten alittamiseen. Vuosina 1994–2003 kaivosta hoitaneen Outokummun viestintäjohtaja Jenni Schumacher sanoo SK:lle, ettei yhtiöllä ole tietoa jätteiden luvattomasta piilottamisesta Orivedellä. Hänen mukaansa kaivoksesta vastanneet henkilöt siirtyivät vuonna 2003 uuden omistajan palvelukseen. Lue lisää: Suomessa kultaa kaivava australialainen Dragon Mining aikoo valittaa ympäristöluvan epäämisestä – valmistelee uutta kaivosta Valkeakoskelle Lue lisää: Kultaa Orivedellä kaivavan Dragon Miningin ympäristölupahakemus hylättiin jälleen – aiemmat selvitykset riittivät hallinto-oikeudelle