Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Uuden japanilaisstudion ensimmäinen elokuva imitoi Hayao Miyazakin animaatioiden tyyliä, muttei tavoita niiden koskettavaa henkeä

Japanilaisen lastenanimaation synonyymeja ovat olleet jo vuosikymmeniä ohjaajamestari Hayao Miyazaki ja hänen edustamansa animaatiostudio Ghibli. Animen ”eläkeläinen” puurtaa piirrostaiteensa parissa edelleen, mutta on jo pitkään sysännyt soihtua nuoremmilleen. Vahvin ehdokas uudeksi soihdunkantajaksi on Miyazakin monivuotinen työtoveri Hiromasa Yonebayashi . Palkitun ohjausdebyyttinsä Kätkijät (2010) nykyisin 45-vuotias animaattori loihti Ghiblille studion historian nuorimpana ohjaajana. Yonebayashi vastasi myös viimeisimmän koko illan Ghiblin, Marnie – tyttö ikkunassa (2014) -elokuvan ohjauksesta. Tuon jälkeen Yonebayashi ja elokuvan tuottaja Yoshiaki Nishimura hyvästelivät tulevaisuudeltaan epävarman studion ja perustivat oman Studio Ponoc -tuotantoyhtiön. Inspiraatio kirjallisuudesta Sana ”ponoc” on kroatiaa, tarkoittaa keskiyötä ja merkitsee studion mukaan uuden alkua. Tavoitteena on vaalia perinteisten käsin piirrettyjen animaatioiden henkeä ja luoda samalla uutta. Mary ja noidankukka on tehtävässä Ponocin ensimmäinen kunniakas yritys. Aiempien Ghibli-ohjaustensa tapaan Yonebayashi hakee inspiraationsa brittikirjallisuudesta. Taustalta löytyy Mary Stewartin kirjoittama lasten fantasia Pikku noitaluuta ( The Little Broomstick , 1971). Tarinassa naapuruston kissat johdattavat maaseudun rauhaan tylsistyneen Mary-tytön salaperäisen kukan ja luudan luo. Kimaltava taikayrtti toimii luudan polttoaineena ja lennättää tytön halki pilvien mystiseen Endorin taikaopistoon. Esihogwartilaisessa oppilaitoksessa Marya juhlitaan aluksi poikkeuksellisena lahjakkuutena. Kun koulun pyylevä johtajatar ja tohtorisykerömäinen kemianopettaja saavat selville taikavoimien todellisen alkuperän, liehakointi kuitenkin loppuu tylysti. Lumoava Endor onkin kuin Tohtori Moreaun kauhujen saari, joka karmivine salaisuuksineen saattaa tuottaa herkimmille jopa potentiaalisia pahojen unien aineksia. Tunnistettava tyyli Haastava tavoite vaalia vanhaa ja luoda uutta kallistaa vaakaa enemmän ensin mainitun suuntaan. Ghibli-elokuvan kokoamisopas pysyy lujasti ohjaajan kourassa. Sekä kuvallisten että tarinallisten ainestensa puolesta elokuva on kuin kollaasi Miyazakin rakastetuista klassikoista. Tyyli on tunnistettava yhdistelmä japanilaista estetiikkaa ja eurooppalaista kertomusperinnettä. Mielikuvituksellinen kuvasto tulvii yksityiskohtia ja on käsin piirrettyine taustoineen maalauksellisen kaunista katsella. Tarinasta löytyy kipakka suurisilmäinen tyttö, kissoja ja mitä eriskummallisempia otuksia. Siinä on poika, joka samaan aikaan ärsyttää ja kiehtoo pääosan sankaritarta sekä ajautuu lopulta pinteeseen aivan kuten Miyazakin noitatarinassa, iki-ihanassa Kikin lähettipalvelussa . Uutta on lähinnä aiempaa energisempi, lähes vimmainen kerronta. Lisätessään seikkailuun tuimia kierroksia tulee kisälli samalla kuitenkin puhaltaneeksi ulos keskeisen osan oppi-isänsä vähäeleisesti tuumailevien teosten viehätystä. ★★★ Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi. Ikäraja: K7. Kesto: 1 h 42 min. Ensi-ilta (dub): Cine Atlas pe 13.30, 16.10, la 14.20, 17, su 13.30, 16, ma–to 13.30, 15.50. Orig. versio: Plevna pe–la 17.15, su 17.45, ma 17.15, ti 17.30, ke–to 17.45. Niagara pe 16.30, to 16.30.