Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Koirat löytää homeen, rahan, huumeen. Katsastustoiminnassa niillä olisi tulevaisuutta

Suomen oikea, maantieteelliseen sijaintiin perustuva aika on ns. talviaika. Me joko leikitään kesäaikaa, siis siirretään kelloa välillä pois oikeasta ajasta tai ei. GMT + 2h on se varsinainen aikamme tässä kohtaa maapalloa. Sovellutus-muurahaine n Nyt kun kesän uusintojen jälkeen kaikilta tv-kanavilta tulee sarjat yhtä aikaa, on taas ensi kesänä paljon katsomattomia ohjelmia, kun ne tulevat uusinnan uusintoina. Roitotaivas Olen 80 v. enkä ole vielä tottunut siihen, että esiintyjillä on hauskempaa kuin katsojilla. Lenne Eikös raviradan paikka olisi Orivedellä, siellähän on jo hevonen vaakunassakin valmiina. Varsa Osa suomalaisista pitää Amerikan presidenttiä kovin järjettömänä ainakin lehtikirjoitusten mukaan ja noin 11-vuotiaan tasolla. Kuitenkin presidentti Trump on tämän järjellisen tasoisena hankkinut tähän mennessä jo muutaman sadan miljoonan omaisuuden. Joku on sanonut että nerous ainoastaan näyttää joskus hulluudelta. Ans ku katotaan Miksi toimittajat ja muut puhuu sateenvarjosta? Sehän on sateensuoja, jonka tehtävä on suojata sateelta. Auringonvarjo on oikeesti varjo. Mitä sanoo kielitoimisto? Jos aurinko aiheuttaa onnettomuuksia, pitäisikö säätiedotuksiin lisätä varoitukset, että välttäkää liikennöintiä, aurinko paistaa tänään ja illalla se on alhaalla. Blondi Pian Suomessa on uusi hylkytyöttömien paarialuokka. Kuka huolii töihin pikapoispotkitun työttömän työnhakijan? Mara Koulun move-liikuntamittaukset on lopetettava. Koululaisille pitää tarjota mahdollisuus liikkumiseen, mutta pakolliset suorituskyvyn mittaukset ovat simputusta. Näistä testeistä hyötyy ainoastaan tohtorinhatun metsästäjä, joka voi sitten väitöskirjassaan todeta, että lapset eivät liiku riittävästi. rehtori