Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Televisio teki itsemurhan – kaipaamaan jäivät vain hyviä ohjelmia muistelevat vanhukset

Näin television ensimmäisen kerran elokuussa 1960. Hetki jäi mieleen tietystä syystä. Roomassa oli olympiakisat. Espoon Leppävaarassa asunut sukulaismies oli hankkinut uutuuslaitteen. Hän katseli myhäillen lähetystä soutukilpailusta. Television ruutu oli pikkuruinen ja kuva mustavalkoinen. Kilpailijoita ei voinut tunnistaa, eikä urheilulajikaan ollut ennestään tuttu. Mutta pikkupojan silmien edessä näkyi liikkuvaa kuvaa kaukaa Italiasta! Kukapa aavisti, että se oli vasta alkeellinen alku. Rooman kisat olivat ensimmäiset vieraisiin maihin televisioidut olympialaiset. Niin nuorta on se, mikä nyt on ikivanha tapa. Vuonna 1960 televisio vasta teki tuloaan olohuoneisiimme. Parissa vuodessa äskeinen Leppävaaran ihme yleistyi ja vakiintui oleelliseksi osaksi uutta suomalaista elämäntapaa. Murrosajan kokeneet muistavat sen. Muistamme sen, että maalla televisiottomien talojen asukkaat vaelsivat illan tullen taloon, johon oli hankittu televisio. Televisiotalon tuvassa oli tuoleja riveissä kuin pienessä elokuvateatterissa. Laite napsautettiin auki, kun ohjelma alkoi. Viis siitä, mitä ruudussa näkyi. Television näkeminen oli pääasia. Kaikki tarjolla ollut ohjelma kelpasi alusta illan loppuun. Pian laite ilmestyi lähes joka kodin olohuoneeseen. Se alkoi vaikuttaa perheen elämään ja ajankäyttöön. Ruudussa esiintyneistä tuli kaikille tuttuja kasvoja. Tv antoi yhteisiä puheenaiheita. Politiikkaankin se alkoi vaikuttaa. Esimerkiksi Mauno Koivistosta tuli 1960-luvun lopulla kansansuosikki television ansiosta. Huutakoon hep hän, joka on katsellut lapsena Bat Mastersonia isän kanssa ja muistaa myös viikonloppujen odotetun keskusteluohjelman nimeltä Jatkoaika . Arkiseksi vakiintunut televisio pysyi tärkeänä myöhemminkin. Viime vuosiin asti tv-tarjonta vaikutti varsinkin viikonloppujen ajanviettoon. Lapsuudestaan asti uskollinen tv-sukupolvi havahtui yhtäkkiä muutokseen. Eihän sieltä enää tule edes lauantai-iltana mitään, minkä vuoksi haluaisi asettua sohvalle toiveikkain mielin. Nuoriso on ajat sitten lopettanut television käytön. He saavat tietokoneestaan kaiken haluamansa ja tarvitsemansa. Laite nimeltä tv voi olla joskus tarpeen Netflix-filmin katsomiseksi. Silti tv kosii nyt sitä yleisöä, joka ei piittaa televisiosta edes viikonloppuisin. Kotisohvan yleisö ei saa, mitä haluaa. Ohjelman lähettäjät eivät saa kuvittelemaansa yleisöä. Siinäpä parin palaverin aihe. Yle sai rahoituksen verovaroista aivan viime hetkellä. Yleisö ei enää suostuisi vapaaehtoisesti maksamaan siitä, mitä se ei saa. Uusinnat ja kaupallisen tarjonnan kanssa idioottimaisuudessaan kilpaileva hömppä eivät ole perusteluja rahoitukselle verovaroin. Ylen opastuksella televisio tekee itsemurhaa. Sitä jäävät kaipaamaan vain ne, jotka muinoin odottivat illalla tulevaa ohjelmaa. Kirjoittaja on Aamulehden emeritustoimittaja.