Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Helle aiheuttaa ongelmia verkon muotikauppajätti Zalandolle – "Numerot eivät ole kauniita"

–Numerot eivät ole kauniita, eivätkä vastaa tavoitteitamme, Zalandon varatoimistusjohtaja Rubin Ritter korosti. Verkon muotikauppajätti Zalandon osake avautui jyrkkään alamäkeen tiistaina Frankfurtin pörssissä yhtiön annettua toisen tulosvaroituksen lyhyen ajan sisällä. Osake halpeni kaupankäynnissä enimmillään liki 20 prosenttia. Zalando ilmoitti ennen pörssikellon soittoa harvinaisen kuuman kesän haitanneen suven sesonkimyyntiä. Myös lämmin syksy on siirtämässä yhtiön mukaan tyypillisesti vahvan syyskauden alkua tuonnempaan. – Emme todennäköisesti yllä syksyn ja talven myyntitavoitteitaisiimme, Zalandon varotoimitusjohtaja Rubin Ritter sanoi. Tarkistetun ohjeistuksen mukaan Zalando arvioi vertailukelpoisen liikevoittonsa olevan tänä vuonna 150–190 miljoonaa euroa. Aiemmin yhtiö haarukoi sen asettuvan 220–270 miljoonan euron tasoon. Myynnin kehitystä mittaavan liikevaihdon kasvun Zalando ennakoi asettuvan aiemmin esitetyn 20–25 prosentin haarukan alalaitaan. – Numerot eivät ole kauniita, eivätkä vastaa tavoitteitamme, Ritter korosti ja vieritti syytä sään piikkiin. Lämpötilan ennustettiin kiipeävän Berliinissä tiistaina lähes 30 asteeseen. – Syksy ei yksinkertaisesti ole vielä alkanut. Ohjeistuksen tarkistus alaspäin on Zalandolle toinen lyhyen ajan sisällä. Viimeksi elokuun alussa yhtiö kertoi vertailukelpoisen tuloksen ja liikevaihdon putoavan aiemmin esitetyn ohjeistushaarukan alalaitaan.