Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Talvivaaran osakkeiden omistaja yritti vähentää verotuksessa sijoitustensa tappiot – On vielä yksi este ennen kuin se on mahdollista

Aamulehden lukija omisti konkurssiin menneen Talvivaaran osakkeita muutaman tuhannen euron arvosta. Hän pyrki vähentämään sijoituksesta tulleet tappiot viime vuoden verotuksessa, mutta oli saanut pankistaan neuvon, että vähennystä ei voi tehdä. Pankki viittasi verottajan ohjeeseen. Verohallinto tiedotti 15. maaliskuuta, että Ahtiumin eli entisen Talvivaaran Kaivososakeyhtiön osakkeiden arvonmenetystä ei henkilöverotuksessa voi vähentää vielä verovuonna 2017. Tappion voi kuitenkin vähentää verovuoden 2018 verotuksessa, jos arvonmenetys tulee lopulliseksi vuoden 2018 aikana. Mihin linjaus perustuu, ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta? –Se tulee oikeuskäytännöstä. Konkurssitappio hyväksytään siinä vaiheessa, kun pesänhoitaja on antanut ilmoituksen, että jako-osuutta ei tule tai tehdään lopputilitys. –Ahtium oli olemassa vielä vuonna 2017. Espoon käräjäoikeus asetti sen konkurssiin maaliskuussa 2018 ja päätös tuli lainvoimaiseksi niin ikään maaliskuussa. Missä tapauksissa henkilöomistaja voi vähentää osakekauppojensa tappioita verotuksessa? –Silloin kun tappio realisoituu eli osakkeet myydään tai arvonmenetys on lopullinen. Konkurssitapauksessa, sitten kun pesänhoitaja on antanut ilmoituksen, että jako-osuutta ei tule tai tehdään lopputilitys. Mitä jos Talvivaaran osakas myi osakkeitaan Privanet-välityspalvelun kautta? Kaupankäynti sen kautta päättyi tammikuun kolmantena päivänä tänä vuonna. –Siinä tapauksessa tappio on realisoitunut, koska osakkeet on myyty pois. Verohallinto on tiedottanut seuraavansa Ahtiumin konkurssimenettelyä ja osakkeen arvonmenetyksen lopullisuutta. Miltä näyttää, tuleeko arvonmenetys lopulliseksi ja siten vähennyskelpoiseksi tämän vuoden verotuksessa? –Meillä ei ole uutta tietoa, koska emme tiedä konkurssipesän tämänhetkistä vaihetta. Sen tietää pesänhoitaja. Pesänhoitaja Jari Salminen Asianajotoimisto Evershedsistä, missä vaiheessa pesän asioiden hoito on? –Ahtiumin velkojainkokous pidettiin 30. toukokuuta. Kokouksessa päätettiin muun ohessa erityistilintarkastuksen järjestämisestä. Erityistarkastus on kesken. –Kokouksessa käsiteltiin myös osakkeenomistajien ja joukkovelkakirjavelkojien tilannetta ja sitä, miten he pääsisivät vähentämään tappionsa verotuksessa. Pesänhoitajan todettiin pyrkivän antamaan ilmoituksen vuoden 2018 aikana siitä, että jako-osuuksia ei kerry ainakaan omistajille. Tämä sillä edellytyksellä, että mitään merkillistä ei esiinny. En anna todistusta ennen erityistarkastuksen valmistumista. Koska erityistarkastus valmistuu? –Uskoisin sen valmistuvan tämän vuoden aikana.