Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Classic jatkoi hurjaa putkeaan – Porissa meni murskaksi 1990-luvun lopulta asti kestänyt ennätys

Tampereen Classic jatkaa hurjaa ennätystahtia miesten salibandyliigassa. Classic kukisti sunnuntai-iltana Porissa Karhut maalein 9–2 (6–0, 2–0, 1–2) ja teki samalla liigahistoriaa: sillä on nyt 30 peräkkäistä tappiotonta runkosarjan ottelua. Edellinen ennätys (29 tappiotonta peliä) oli Viikinkien hallussa. Sen ennätysputki on 1990-luvun lopulta. Classicin päävalmentaja Samu Kuitunen ei varsinaisesti haltioitunut voittoputkista. Miehen suusta lähtee ensin huokaus ja sitten vasta muutama sana. –En puhuisi niistä sen enempää, sillä peli on se, mikä ratkaisee, eivät putket tai sarjataulukot. Saahan voittoputki tietysti jatkua, jos voitamme seuraavan pelin. Vain sillä on merkitystä. Jos mukaan otetaan play off -pelit, Classicin tappiottomien otteluiden putki on nyt 39 ottelun mittainen. Viimeksi se menetti pisteitä 22. syyskuuta vuonna 2017, kun Oilers vei kotikentällään lisäpisteen jatkoaikavoitolla. Täysin ilman pisteitä Classic on viimeksi jäänyt maaliskuussa 2017. –Putket eivät jatku loputtomiin, Kuitunen kommentoi ennätystehtailua. Nälkäinen ja tehokas joukkue Classicin ilta Porissa oli varsin leppoisa, sillä se johti ottelua 26 minuutin pelin jälkeen jo 8–0. –Olimme nälkäisiä ja tehokkaita, varsinkin ykköskenttä. Nälkäisistä nälkäisin oli laitahyökkääjä Eemeli Salin , joka teki tehot 3+3. –Jonkun pitää aina tappaa tilanteet, ja Salin oli siinä lajissa tehokas. Kakkoskenttä teki kolme maalia, mutta sen jälkeen olikin hiljaisempaa. Se ei Kuitusta huoleta. - Kolmoskenttämmekin on ollut muutaman pelin ajan hyvä. Kyllä meillä on kolme kenttää, jotka ovat jäljillä. Kuitunen anoi kiitosta myös maalivahti Lassi Torisevalle , joka varsinkin viimeisessä erässä oli vähintäänkin mies paikallaan. Koovee teki tulosta Koovee haki miesten liigassa rankkarivoiton Oulusta. OLS kaatui pitkän kaavan mukaan 3–2 (0–0, 0–0, 2–2, 0–0). Tamperelaisten sankariksi nousi Teemu Suomalainen , joka rangaistuslaukauskisassa nosti Kooveen ensin tasoihin ja iski sen jälkeen voiton. –Hienoa, että pojat oppivat tekemään tulosta huonommallakin pelillä, päävalmentaja Ilja Pantzar riemuitsi pelin jälkeen. Pantzarin mukaan avauserässä ei mikään sovittu pysynyt päässä, ja toisessa erässä jäähyt rikkoivat pelin. –Sen jälkeen piti kopissa korottaa ääntä. Se tuotti tulosta, ja päätöserä oli parasta Kooveeta. Oulussa pelattiin todella tasainen kamppailu. –Syynä oli se, ettei kumpikaan ole varsinaisesti rutinoitunut voittajajoukkue. Suomalaisen ohella toinen Kooveen tukipilari oli maalivahti Tomi Aaltonen .