Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomeen salakuljetettiin 19 kiloa amfetamiinia auton rakenteissa – Kolmelle miehelle vaaditaan pitkiä vankeusrangaistuksia Pirkanmaan suurimmassa huumausainejutussa

Pirkanmaan suurimman huumausainejutun toisen osan käsittely alkoi maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Vuoden 2017 kesällä ja syksyllä Hollannista salakuljetettiin auton rakenteissa kymmeniä kiloja amfetamiinia Suomeen. Huumeita tuotiin Suomeen kahdessa erässä. Poliisin haltuun jäi lähes 20 kilogrammaa amfetamiinia, minkä arvioidaan olleen noin puolet salakuljetetusta määrästä. Maanantaina käräjillä luettiin syytteet kolmelle vuonna 1990 syntyneelle miehelle, jotka olivat syyttäjän mukaan järjestäneet yhdessä muiden henkilöiden kanssa 19,1 kilogramman amfetamiinierän salakuljetuksen Hollannista Suomeen vuoden 2017 syksyllä. Miehet eivät ole Suomen kansalaisia. Yhden syytetyistä epäillään myös valmistaneen toisen henkilön kanssa ainakin 10 kiloa Suomeen tuodusta huumausaineista. Miehiä syytetään törkeästä huumausainerikoksesta. Toissijaisina syytteinä heille vaaditaan rangaistusta avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Syytetyt kiistivät kaikki syytteet. Syyttäjät vaativat kahdelle miehistä vähintään 10 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ja kolmannelle miehelle vähintään kuuden vuoden ja kuuden kuukauden tuomiota. Syyttäjät katsoivat, että rangaistuksissa tulisi huomioida koventamisperusteena rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus ja että rikokset tehtiin osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Yhden syytetyn oikeudenkäyntiavustaja Aleksi Arajärvi esitti oikeudenkäynnin alussa vaateen, ettei asiaa voida käsitellä Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, koska hänen päämiehensä osuus rikosepäilystä tapahtui Hollannissa, eikä syytetty ole Suomen kansalainen. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi vaatimuksen perustellen, että Suomi on yksi tekopaikka suuressa kokonaisuudessa, ja sen vuoksi rikoslaki mahdollistaa oikeuskäsittelyn pitämisen Suomessa. Saksan kautta Suomeen Salakuljetusoperaation järjestämiseen liittyy syytettynä olevan kolmen miehen lisäksi useita muita henkilöitä, joiden osalta syytteet käsiteltiin jo rikoskokonaisuuden ensimmäisessä osassa. Syyttäjien mukaan miehet olivat sopineet lähes 20 kilon amfetamiinierän salakuljetuksesta ja palkanneet henkilön kuljettamaan huume-erän Suomeen. He olivat myös antaneet kuriirille rahaa auton vuokraamiseen, hotelliin sekä uuden puhelimen ostamiseen matkaa varten. Huumeet piilotettiin Kia Carens -merkkisen auton rakenteisiin autokorjaamolla, jonka yksi syytetyistä omisti. Huumeet oli pakattu kelmulla päällystettyihin muovirasioihin ja vakuumipakkauksiin. Yksi syytetyistä lähetti huumeiden kuljettajalle matkan aikana tekstiviestejä joissa ohjeistettiin, missä kuljettaja tapaisi huumeiden vastaanottajat Suomeen saavuttuaan. Huume-erä tuotiin Suomeen 16. syyskuuta 2017. Autolla ajettiin Hollannista Saksaan, ja sieltä huumeet tuotiin lautalla Helsinkiin. Lähetys oli kuitenkin poliisin tarkkailussa, ja se takavarikoitiin vielä samana päivänä, ennen kuin huumeiden vastaanottaja ehti hakea lähetystä Helsingin Vuosaaressa sijaitsevasta asunnosta. Tämän jälkeen poliisille selvisi, että amfetamiinia oli salakuljetettu Tampereelle jo aiemmin samana kesänä. Takavarikoidun amfetamiinin pitoisuus vaihteli 13–34,5 prosentin välillä. Huumeiden arvoksi arvioitiin 5 500 euroa kilolta eli yhteensä hieman alle 110 000 euroa. Mittavat tuomiot Samaa rikoskokonaisuutta käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa jo viime keväänä, jolloin huumerikoksista oli syytettynä 23 ihmistä. Lisäksi yhtä henkilöä syytettiin törkeästä rahanpesusta. Kevään oikeudenkäynti keskittyi kesällä tapahtuneeseen salakuljetukseen, jossa Hollannista tuotiin Suomeen 30 kilogrammaa amfetamiinia sekä kokaiinia ja ekstaasitabletteja. Käräjäoikeus antoi tuomionsa kokonaisuuden ensimmäisestä osasta viime viikon perjantaina. Pisimmän tuomion sai Farman Osman Abdulkhadir (s. 1991), joka tuomittiin 12 vuoden vankeuteen kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta. Asiassa annettiin myös lukuisia muita ehdottomia tuomioita, joiden pituudet vaihtelivat kahdesta ja puolesta vuodesta kahdeksaan vuoteen, sekä muita lievempiä rangaistuksia. Kuuden vastaajan syytteet hylättiin kokonaan. Kolmesta nyt syytettynä olevasta miehestä yksi tuomittiin jo rikoskokonaisuuden ensimmäisestä osasta kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen. Asian käsittelylle on varattu Pirkanmaan käräjäoikeudessa kahdeksan istuntopäivää ja yksi varapäivä. Oikeudenkäynnissä esitellään kirjallisina todisteina muun televalvontatietoja ja matkalippuja. Todistajina kuullaan rikoskokonaisuuden ensimmäisessä osassa epäiltynä olleita henkilöitä, joista osa sai myös tuomion. Oikeudenkäynti tulkataan asianosaisille turkiksi, hollanniksi ja saksaksi. Tuomio annetaan myöhemmin.