Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tehtaansa sulkeva Venator nosti tulipalosta vakuutuskorvauksia 470 miljoonaa euroa – omaa rahaa olisi yhtiön mukaan tarvittu satoja miljoonia lisää

Venator ehti käyttää valtavan summan rahaa tulipalossa tuhoutuneen Porin pigmenttitehtaan jälleenrakennustyöhön, ennen kuin se keskiviikkona ilmoitti rakennustöiden lopettamisesta ja tehtaan sulkemisesta vuonna 2021. Yksinomaan viime vuonna Venator sai vakuutusyhtiöltä 225 miljoonaa euroa korvaukseksi tulipalossa tuhoutuneesta käyttöomaisuudesta ja menetetystä katteesta. Vakuutuskorvauksia yhtiö kertoo käyttäneensä viime vuonna jälleenrakennustyöhön 194 miljoonaa euroa. Nämä tiedot ilmenevät Venator P & A Finland Oy:n tilinpäätöstiedoista. Venator sai kuitenkin roimasti lisää vakuutuskorvauksia vielä tänä vuonna. Toisen neljänneksen tulosinfossa sijoittajille 31. heinäkuuta Venatorin johto vahvisti, että yhtiö on saanut vakuutusyhtiöiltä korvauksia "täydet 550 miljoonaa dollaria" eli nykykurssilla runsaat 470 miljoonaa euroa. Sijoittajille kerrottiin samassa puhelinkonfrerenssissa, että yhtiö on käyttänyt tähän mennessä 230 miljoonaa dollaria eli nykykurssilla 198 miljoonaa euroa Porin tehtaan purku- ja jälleenrakennustöihin. Heinäkuun lopu pörssitiedotteessa amerikkalaisyhtiö arvioi, että yhtiö joutuisi käyttämään tehtaan uudelleen rakentamiseen huomattavasti enemmän omaa rahoitusta kuin aiemmin arvioimansa 279–322 miljoonaa euroa. Kova isku Porin kaupungille Venatorin tehtaan lopettaminen on niin kova isku Porin kaupungille, että sen vaikutukset on otettava huomioon tulevissa budjettivalmisteluissa. Kaupungin talousyksikön päällikön Tuomas Hatanpään mukaan tehdas on ollut vähän omistajasta ja vuodesta riippuen yksi parhaita yhteisöveronmaksajia, vaikka yhtiön toimintaan on mahtunut heikkojakin aikoja. Niin ikään yhtiö on maksanut kiinteistöveroa. Hatanpään mukaan karkealla laskennalla voidaan todeta, että yhtiön jääminen pois merkitsee kaupungin verotulojen putoamista miljoonalla eurolla. Yhtiön työntekijöiden maksamat verot saattavat nousta miljooniin euroihin. –Tehtaan suora vaikutus voi tehdä jopa prosentin loven kaupungin verotuloihin jollain aikavälillä, sanoo Hatanpää, mutta ei lähde laskemaan seurannaisvaikutuksia, jotka voivat nousta vaikuttaviin summiin.