Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Rautakorpi on Ilveksen painajainen: vyöllä jo kahdeksan peräkkäisen voiton putki – yksi kamppailu on jäänyt erityisesti menestysvalmentajan mieleen

Tapparan päävalmentajan Jukka Rautakorven ei oikeastaan luulisi enää innostuvan paikalliskamppailuista. Rautakorven aikakausilla Tappara on vienyt Ilvestä Tampereen derbyissä mennen tullen. Viime liigakaudella Tappara voitti kaikki kuusi paikallisvääntöä Liigassa. Kun siihen päälle lasketaan viime ja edelliskesän Tampere Cupin voitot, Rautakorvella on jo kahdeksan peräkkäisen voiton putki Ilvestä vastaan. Tapparalla "putki" on jopa vielä pitempi – 10 peräkkäistä voittoa naapurista. Ennen Rautakorven paluuta Tapparaan Jussi Tapola luotsasi kirvespaitoja. Tapolan uran viimeiset kamppailut Ilvestä olivat kevään 2017 kuuluisassa puolivälieräsarjassa. Ilves johti sarjaa jo 3–2, mutta Tapolan johdolla Tappara voitti kuudennen ja seitsemännen yhteenoton, eteni välieriin ja lopulta mestaruuteen. Perjantaina Ilves ja Tappara iskevät taas yhteen Hakametsässä. Ennakkoasetelmat ovat vahvasti Tapparan suuntaan kallellaan. Rautakorpi sanoo, että paikallisavaus "jännittää aina kaikkia". –Paikallispeli on aina kova, säkenöivä juttu. Mutta tuntuuko Ilveksen kaataminen enää miltään? – Totta kai se tuntuu, eivät nuo menneet siihen vaikuta mitenkään. "Koutsin" huoli on aina se, että millainen kokoonpano saadaan kasa ja millainen on illan peli. Niin se vain menee. Tapparan ylivoima on vienyt osan paikallispelien suurimmasta huumasta. Rautakorven mielestä ottelut Ilvestä vastaan ovat kuitenkin yhä tavallista isompia otteluita. – Ne kuuluvat suomalaiseen ja tamperelaiseen jääkiekkokulttuuriin. Moni pelaaja ja valmentaja, joka ei ole ennen paikallisottelua kokenut, on ollut vähän ihmeissään: "ai teillä on täällä tällainen juttu". Paikallispelit ovat aivan ainutlaatuisia tapahtumia. Ennen paikallispelin hävinneen joukkueen pelaajien ja valmentajien piti hiiviskellä kaulukset pystyssä kaupungilla, fanien palaute oli niin armotonta. – Kyllä palautetta tulee vieläkin. Olen kuitenkin asunut Tampereella jo niin pitkään, että ihmiset puhuvat minulle muutenkin paljon jääkiekosta. Jokainen kohtaaminen ihmisten kanssa on arvokas ja pitää osata antaa aikaa heille. Tappara on tunnettu siitä, että seurassa kaikki asiat hoidetaan viimeisen päälle – niin myös valmistautuminen otteluihin. Tapparassa on testattu erilaisia valmistautumistapoja ja löydetty pätevä malli. –Olemme mitanneet erilaisilla mittareilla, miten saisimme parhaan lähdön peleihin niin, ettei tulisi ohipelejä. Niitä on tullut vähiten silloin, kun pelaajia ei ole ulkoisesti motivoitu, vaan heidän on annettu itsekseen latautua ja valmistautua. –Siksi yritän olla ennen ottelua aika vähän pelaajien kanssa tekemisissä. Puristelen vaikka taskunpohjia ja mietin miten peli alkaa. Onko paikallispelin alla ylilatauksen vaara? –Kyllä semmoinen vaara on aina sarja-avauksessa ja ennen isoa playoff-peliä, mutta sellainen tilanne on myös paras paikka oppia. Paljon puhutaan taktisuudesta ja luisteluvoimasta, mutta henkinen vahvuus ratkaisee. Se, että pelaaja pystyy heittäytymään juuri siihen peliin. Paikallispelistä saa hyvää henkistä kokemusta siitä, miten valmistat itsesi otteluun. Rautakorvelta on kokemuksia Tampereen paikallisotteluista jo 1990-luvun puolivälistä alkaen. Yksi ottelusarja, ottelu ja maali on jäänyt erityisesti menestysvalmentajan mieleen. –Playoffien puolivälieräsarja 2001. Se, jonka ratkaisupeli voitettiin Jussi Tarvaisen jatkoaikamaalilla. Molemmilla oli hyvät joukkueet ja oli todella tiukka sarja.