Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pirkanmaan hoitokodin lähellä kirjoitettu Tampereella tänä vuonna lähes 150 sakkoa – Koko viime vuonna määrä oli samalla alueella 16 virhemaksua

Pirkanmaan hoitokodin hallituksen varapuheenjohtaja Tommi Rasila saapui keväällä Tampereella Lääkärinkallionkadulle Kaupissa ja pysäköi autonsa sen oikeaan laitaan muiden autojen perään. Palattuaan hallituksen kokouksesta hän löysi autonsa tuulilasinpyyhkijän alta pysäköintivirhemaksun. Maksulappu kädessään hän ihmetteli, mistä hän sen sai. Myös hänen autonsa eteen pysäköinyt autoilija sai maksun. Pysäköinninvalvonnan tilasto kertoo, että he eivät jää tänä vuonna yksin virhemaksuineen Lääkärinkallionkadun alueella. Tänä vuonna koko alueella on kirjoitettu maksu 146 ihmiselle. Koko viime vuonna niitä kertyi samalla alueella vain 16 kappaletta. Syy maksuun selvisi Rasilalle myöhemmin pysäköinninvalvonnasta. Kadun vasemmasta laidasta pilkistää pysäköintikieltoalueen voimassaolon päättymisestä kertova liikennemerkki. Hän pysäköi kieltoalueelle, kun ei havainnut merkkiä kadun toiselta puolelta. Rasila käy hoitokodissa kokouksissa entistä useammin, kerran tai pari kuukaudessa. Hänet valittiin alkuvuodesta hoitokodin hallituksen varapuheenjohtajaksi. Otetaanko asiakas huomioon? Rasila miettii nyt, paljonko merkeistä ja pysäköinnin valvonnasta vastaavat tekevät yhteistyötä. Samoin sitä, miten yhteistyössä otetaan huomioon itse asiakas eli pysäköijä, joka haluaa noudattaa sääntöjä, eikä joutua vahingossa maksajaksi. Lääkärinkallionkatu toimii tässä yhtenä esimerkkinä. Rasilasta olisi mielenkiintoista nähdä tilastotietoa paikoista, joissa kaupungin ratkaisut tuovat pysäköintivirhemaksuja. –Jos samalla paikalla on vuodessa sata tai kaksisataa maksua, silloin vika ei ole välttämättä ihmisissä, vaan merkinnöissä, hän sanoo. Rasilan osoittamaan paikkaan mahtuu pysäköimään väärin kaksi autoa. Pysäköinninvalvonta ei vielä perjantaina saanut juuri tuon kohdan tarkkuudella lukuja tilastoistaan ulos, mutta sekin on valvonnan mukaan mahdollista. Kansalaiset nimittävät usein itselleen ongelmallisia pysäköintipaikkoja sakkorysiksi. Rasila käyttää Lääkärinkallionkadun alkupäästä toista sanaa. –Tämä on katiska. Sen voi käydä kokemassa kaksi kertaa päivässä. Hän sai sekä valvonnasta että liikennemerkkitoimistosta vastaukset, joiden mukaan merkit ovat alueella ohjeiden mukaisesti. –Tampereella pysäköinti ei mene asiakkaan, maalaisjärjen, käytettävyyden tai minkä ikinä mukaan. Se menee sen mukaan, että lain kirjain täyttyy, hän sanoo. Muutos viime vuonna Pysäköinnistä määräävät merkit muutettiin alueella viime vuonna. Tampereen kaupungin katuinsinööri Petri Keivaara suunnitteli uuteen uskoon osan alueen merkinnöistä. Hän kertoo, että valvonnan kanssa tehdään päivittäin yhteistyötä keskustelemalla ja viestimällä. –Tarvittaessa ratkaisuja selkiytetään, jos huomataan, että kielletylle alueelle pysäköidään vahingossa. Yhteistyöstä kertoo myös pysäköinninvalvonta. –Valvonnasta ilmoitetaan liikennemerkkitoimistoon, jos kentällä havaitaan esimerkiksi kääntyneitä tai vaurioituneita liikennemerkkejä, sanoo juristi Lassi Anttila . Lääkärinkallionkatu on esimerkki yhteistyöstä. Kadun oikeasta laidasta poistettiin pysäköintikieltomerkki, ja kadun vasempaan laitaan tuli pysäköintikieltoalueen päättymisestä kertova merkki. Pysäköintiä alettiin rajoittaa jo Teiskontieltä alueelle kääntyessä näkyvällä liikennemerkillä. Kieltoalueen päättymisestä kertovan merkin kanssa samassa pylväässä on vastaantulijoille merkki aluekiellon alkamisesta. Yhteinen pylväs on Keivaaran mukaan yleinen ja ohjeiden mukainen. –Sillä saadaan vähennettyä pylväiden määrää. Pienellä alueella on muutenkin paljon merkkejä, hän sanoo. Aloite muutoksiin tuli Keivaaran mukaan valvonnasta, sillä sen mukaan merkit olivat puutteelliset. –Alueellisen pysäköintikiellon päättyminen oli aikaisemmin esitetty pysäköintikieltomerkin alla olevalla sinisellä nuolella, vaikka se pitää merkitä aluekiellon päättymisen merkillä, hän sanoo. Esimerkkipaikka on lähellä Pirkanmaan hoitokotia, joka on saattohoitokoti. Siellä hoidetaan parantumattomia sairauksia sairastavia, elämänsä loppuvaiheita eläviä ihmisiä. Omaiset ja muut käyvät katsomassa heitä. Hoitokodilla on oma parkkialue, mutta aina se ei riitä. –Toivon etteivät ainakaan meidän asiakkaamme tuohon pysäköisi, heillä kun on yleensä muutakin murhetta, Rasila sanoo. Tämä huoli sai hänet ottamaan yhteyttä Aamulehteen . –Minua korpeaa ihmisten puolesta aina, kun näen kaksi sakotettua autoa, hän sanoo. "Turvallisuus etusijalla" Taysin alue on Anttilan mukaan säännöllisessä valvonnassa, joten siksi myös Lääkärinkallionkadulla käydään säännöllisesti. Tällä hetkellä myöskään Lääkärinkallionkadun liikennemerkkien sijainteihin ei ole suunnitteilla liikennemerkkitoimistossa muutoksia. Anttila muistuttaa turvallisuusvaatimuksista Taysin alueella. –Potilaiden turvallisuus on etusijalla. Jos alueen pysäköintiä ei valvottaisi, se saattaisi asettaa potilaat vaaraan esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa hälytysajoneuvon kulku estyy. Aamulehti on päättänyt välttää sukupuolittuneita, mies-päätteisiä sanoja ammateista ja tehtävistä. Siksi teksteissämme voi esiintyä totutusta poikkeavia ilmaisuja. Korjaus 15.9. kello 9.26: Korjattu kuvatekstiä. Kadun oikealla puolella pitäisi olla merkki, ei vasemmalla.