Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pirkanmaalla edelleen torstaina tuulista – Suomen maa-alueilla ei juuri koeta oikeaoppisen määritelmän mukaisia myrskyjä

Tuulinen sää katkoi keskiviikkona sähköjä eteläisessä Suomessa. Energiateollisuuden keskiviikkoillan tilastojen mukaan eniten sähköttömiä asiakkaita edellisen 24 tunnin aikana oli ollut Kirkkonummella, 4 015 kappaletta. Kakkosena tuli Sastamala 3 280 sähköttömällä asiakkaallaan. –Torstain sää on [Pirkanmaalla] edelleen tuulinen, mutta ei aivan yhtä tuulinen kuin tänään, toteaa Forecan meteorologi Juha Föhr . Föhrin mukaan Tampereen Siilinkarilla mitattiin keskiviikkona korkeimmillaan 18,4 m/s puuska, ja Hallissa luku oli 20,6 m/s. Varsinaisesta syysmyrskystä ei voida puhua. Suomen kielessä myrskyn määritelmä on kymmenen minuutin keskituuli, jonka voimakkuus on yli 21 metriä sekunnissa. –Tämä on merialueiden terminologiaa, Föhr kertoo. Moisiin tuulilukemiin ei Suomen maa-alueilla juurikaan ylletä, poikkeuksena tunturialueet. Sen sijaan myrskypuuskia maa-alueilla mitataan, mutta tällä termillä viitataan vain kolmen sekunnin keskituuleen.