Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen Puhelin on jatkossa ICT Elmo – yhtiön johdon mukaan yritys on kasvanut ulos vanhasta nimestä

Yritysten ict-palvelujen ulkoistuksia tavoitteleva Tampereen Puhelin on jatkossa ICT Elmo oy. Uusi nimi on jo rekisteröity. Valomainos yhtiön toimipaikan katolla Tampereen Sarankulmassa vaihtui viime viikolla ja nimen virallinen lanseeraus on tällä viikolla Helsingissä. Toimitusjohtaja Janne Aaltosen mukaan uusi nimi ilmentää yhtiön muutosta ja toiminnan asennetta. Aaltonen ei pane pahakseen mielikuvaa, jossa yhtiöön yhdistyy hämmästyttäviin saavutuksiin yltänyt Elmo-niminen suomalainen urheilusankari. Juhani Peltosen luoma myyttinen Elmo seikkaili Yleisradion kuunnelmassa 1970-luvulla. Pelkkää erisnimeä ei voi rekisteröidä yrityksen nimeksi. Siksi tamperelaisyrityksen nimen alussa on toimintaa kuvaavaa kirjainyhdistelmä ict eli information and communication technology. Arjessa ja markkinointimateriaalissa kirjainyhdistelmä putoaa pois. –Olemme kasvaneet ulos Tampereen Puhelin -nimestä. Nimi ei toimi enää, vaikka siinä onkin paljon perinteitä, Aaltonen tiivistää. Kyse ei siis ole Tampereen Puhelinosuuskunnasta, joka aikanaan muutti nimensä Soon Communicationsiksi ja sen jälkeen sulautui osaksi Elisaa. Ydin Tampereella Tampereen Puhelin jää yhtiön käyttöön aputoiminimenä. Uuden nimen ja yritysilmeen rakentamisessa on ollut mukana mainostoimisto Hasan & Partners. –Olemme viime aikoina uudistuneet sisäisesti eli madaltaneet organisaatiota, jakaneet valtaa ja vastuuta tekijöille, poistaneet muun muassa johtoryhmän, palkanneet uusia osaajia ja automatisoineet omaa tekemistä mahdollisimman paljon. Nyt on aika uudistua myös ulkoisesti. Aaltonen uskoo ohjelmistotalojen suosimaan teal-johtamiseen, jossa ei ole esimiehiä tai johtajia, mutta jaettua, palvelevaa ja mahdollistavaa johtajuutta sitäkin enemmän. Yksi avainsanoista on itseohjautuvuus. Aiemmin Pirkanmaahan keskittynyt yritys aikoo jatkossa hankkia asiakkaita myös pääkaupunkiseudulta ja Turun alueelta eli Etelä-Suomen kasvukolmiosta. Tampere kuitenkin säilyy sen koti- ja keskuspaikkana. Elmo tavoittelee kasvua erityisesti yritysten ict-palvelujen ulkoistuksista. Se hoitaa laajasti kaikkia yritysten tietoliikenne-, viestintä- ja ict-ratkaisuja. Yritysten ohella sen asiakkaina ovat taloyhtiöt, operaattorit ja yksityishenkilöt. Yhtiö muun muassa vuokraa valokuituverkkoa operaattoreille. Lisää tekijöitä –Haluamme uudistaa ict-palveluita ja kehittää asiakkaan tietotekniikkapalveluita toiminnan kehittymisen mukana. Se on iso askel eteenpäin vikojen korjaamisesta ja pelkästä nykyisen toiminnan ylläpidosta. Aaltosen mukaan tähän asti tehdyt uudistukset ovat toimineet. Se näkyy muassa liikevaihdon 17,5 prosentin kasvuna viime vuonna. Tänä vuonna liikevaihto jatkaa yli 15 prosentin kasvua ja liikevoittoprosentti pysyy 7 prosentin tavoitteessa. –Sanoin vuonna 2015, että viiden vuoden päästä liikevaihtomme on 20 miljoonaa euroa. Silloin se tarkoitti melkein sadan prosentin kasvua. Nyt tuo raja vaikuttaa hyvin todennäköiseltä. Tampereen Puhelin eli Elmo on mukana keskisuurten yritysten kasvuryhmässä. Sen tavoitteena on inspiroida ja kiihdyttää kasvavien yritysten uusiutumista ja laajentumista. Kasvuryhmän perustajiin kuuluvat muun muassa Mika Anttonen, Aaro Cantell, Matti Alahuhta ja Ilkka Paananen. –Uusi tavoite on vuodessa 2023. Silloin maali on 50 miljoonan liikevaihdossa. Se tietää yli sadan ihmisen palkkaamista. Yhtiö on tänä vuonna palkannut kymmenen uutta työntekijää. Haku on päällä edelleen. –Ohjelmistoyhtiöillä on tällä hetkellä vaikeuksia saada osaajia, mutta meidän puolella ei ole ollut samaa tekijäpulaa. Aiempi Tampereen Puhelin. Perustettu vuonna 2000. Vuoden 2017 luvut Liikevaihto: 14,1 Me Liiketulos: 0,9 Me Henkilöstö: 49 kpl Omavaraisuusaste: 47 % Tilanne 2018 Liikevaihtoennuste: 16,4 Me Liiketulosennuste: 0,9 Me Henkilöstö: Yli 60 kpl Omistajat Pohjois-Hämeen Puhelin oy ja Ikaalisten-Parkanon Puhelin oy tasaosuuksin. Olemme kasvaneet ulos Tampereen…Puhelin -nimestä. Janne Aaltonen Toimitusjohtaja