Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Lasse Heikkilän ja Pekka Simojoen yhteistyö on sovinnon ele – "Aika komeaa, jos musikaali leimahtaa liekkiin vain yhden ja ainoan kerran"

Kun kaikki vuoden 1918 kauheudet on ehditty kaivaa esiin, on aika tehdä sovinto. Näin ajatteli säveltäjä Lasse Heikkilä lokakuussa vuosi sitten. Hän löysi kumppanin Sovinto -musikaalin tekoon yllättävän läheltä, omista kollegoistaan eli Pekka Simojoen . Sovinto -musikaalista saadaan esimakua Tuomiokirkossa Rauhan illassa maanantaina 24. syyskuuta kello 18. Mukana on uusia lauluja ja niiden kantaesitys on Tuomiokirkossa. Sovinto-musikaali on mittava esitys. Se leimahtaa liekkiin vain yhden ainoan kerran Tampere-talossa 30. syyskuuta. Esitys on jo myyty loppuun. Vastaus presidentille ja Kuuselalle –Kun presidentti Sauli Niinistö puhui huhtikuussa Tampereen yliopistolla, hän peräänkuulutti sovinnon henkeä vuoden 1918 tapahtumien satavuotisvuonna. Aamulehden kolumnissaan Matti Kuusela ihmetteli, miksei tehdä sovittelevaa esitystä ja miksei olla päästy yli sadan vuoden takaisista tapahtumista. Minä vastaan nyt kerralla kummallekin, että tässä on se esitys, jota on kaivattu, sanoo käsikirjoittaja Lasse Heikkilä. Presidentti onkin ottanut vastaan kutsun toimia musikaalin suojelijana. Lasse Heikkilä on tehnyt tekstin ja toinen säveltäjä Pekka Simojoki yhdessä muiden kanssa on kommentoinut sitä. –Olimme samalla keikalla Pekan kanssa viime vuoden lokakuussa esiintymässä Messukylän majatalossa. Kotiin ajellessa soitin Pekan vastaajaan ja sanelin siihen, että nyt on sellainen juttu, johon tarvitsen sinua. –Minä taas olin ihmeissäni, mikä nyt on näin tärkeää. Olin heti mukana. Tämä on sellainen idea, että se on tehtävä juuri tänä vuonna tai ei sitten koskaan. Musiikki on tehty yhdessä, sovitukset ovat Lassen. Punainen ja valkoinen tausta Lasse Heikkilä tutki aikuisena sukuaan ja löysi vaietun sukulaisen. Hän oli Seth Heikkilä , joka oli monen sosialidemokraattisen lehden päätoimittaja. Hän oli ollut kolme kertaa kansanedustajana. Seth Heikkilä oli mukana perustamassa sosialidemokraattista puoluetta, ja yritti organisoida kommunistista puoluetta. –Oma isänikään ei tiennyt isoisästään mitään, kertoo Lasse Heikkilä. Seth Heikkilä oli Turusta. Vaikkei hän osallistunut sotatoimiin, hänet tuomittiin valtionpetoksesta, koska häntä pidettiin vihan lietsojana. Pekka Simojoen suvusta taas löytyy vahva kytkentä valkoisiin. Hämeenpuiston Vapaudenpatsaan malli oli hänen isänsä pikkuserkku Elias Simojoki . Hän oli ollut vapaaehtoisena valtaamassa Tamperetta punaisilta. Elias Simojoki oli kiihkomielinen isänmaanystävä. Hän perusti Akateemisen Karjala-Seuran ja johti Sinimustat -nuorisojärjestöä. Lisäksi hän oli IKL:n kansanedustaja. Aunuksen retkille hän lähti kaksi kertaa. Toisella hän jäi puna-armeijan vangiksi, mutta hyvänä uimarina pelastautui hyppäämällä jokeen. Silloin hän lupasi itselleen, että jos hän tästä selviää hengissä, hän lukee papiksi. –Minäkin sain vasta aikuisena tietää, että Elias Simojoki on pohjalaista sukuani. Opiskelija-asuntolani emäntä sanoi minulle, että jos olet puoliksikaan niin sujuva puhuja kuin Elias, olen loistava. AKS ja IKL kiellettiin myöhemmin. Vapaussodasta kotona kyllä puhuttiin, mutta vasta koulussa kuulin, mikä oli kansalaissota. Lasse soitti tänä vuonna Pekalle kysyäkseen, lähtisitkö tämä pikakeikalle Kiuruvedelle. Siellä on Elias Simojoen hauta. Lasse toi vaaleanpunaisen kynttilän. Pekka tätä ihmetteli. Lasse vastasi, että kynttilä on siksi vaaleanpunainen, kun sinä olet valkoinen ja minä punainen. Tasapuolisuuden vuoksi he kävivät yhdessä toukokuussa Turussa Seth Heikkilän haudalla, joka oli hylätty ja jonka Lasse löysi. He veivät sinne kynttilän ja nimilaatan. Pääjuttu ei ole sisällissodassa Sovinto -musikaalissa lähdetään liikkeelle sotaa edeltävistä tunnelmista, mutta pääpaino on sodan jälkeisessä ajassa. –Kansalaiset olivat kovasti kahtia jakautuneita ja propaganda jatkui, kuvailee Lasse Heikkilä. Hän mietti jo kymmenen vuotta sitten, miten voisi symbolisesti tehdä esityksen, jossa olisi anteeksiantoa. Lopulta yhteys löytyi yllättävän läheltä, vanhasta ystävästä Pekka Simojoesta. Sovintoa silmällä pitäen perustettu Musiikkiteatteri Valkia muodostui 17 vuoden ajan Suomalaista messua Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Japanissa esittäneen musiikki- ja tanssiryhmän ympärille. –Sovinto on sitä, että päätämme, että emme anna vanhan viedä, vaan sitoudumme sovintoon. Se on asenne. Olin neljä kautta Tampereella kaupunginvaltuutettuna. Kun tuli puhe Mannerheimin patsaan siirrosta tai kansalaissotaa liippaavista asioista, tunteet nousivat, ikäihmisillä jopa kriittiselle tasolle. Tampereella on paljon asioita selvittämättä. Tampere-talon Sovinto -musikaalin esitys saattaa jäädä yhdeksi ja ainoaksi. Sitä on kysytty ympäri Suomea, mutta isolle lavalle tehtyä monen kymmenen ihmisen produktiota ei ole helppoa siirtää. Tampere-talon iso sali on jo myyty täyteen. –Toisaalta on aika komeaa, jos musikaali leimahtaa liekkiin vain yhden ja ainoan kerran. Yksi yhdessä tehdyistä lauluista on Vapauden laulu , sillä vapaushaaveista oli kysymys sekä punaisella että valkoisella puolella. Tuomiokirkon rooli sisällissodassa on muistovuoden päätapahtuman aiheena maanantaina 24. syyskuuta kello 18 Tuomiokirkossa. Mittavassa yhteistyöproduktiossa kuljetaan sodan kauhuista kohti sovintoa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tapahtuman järjestää Tampereen seurakunnat ja toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Tampereen Työväen Teatteri, Musiikkiteatteri Valkia ja Moro. Sata vuotta sitten keväällä 1918 Tuomiokirkon suojista haki turvaa liki kaksituhatta kaupunkilaista. Rauhan ilta 1918 on kudelma muistovuoden merkittävimmistä esityksistä. Illan kaari rakennetaan Tytöt 1918 –musikaalin ja Sovinto-musikaalin musiikkiesitysten ympärille. Esityksistä vastaavat Tampereen Työväen Teatteri ja Musiikkiteatteri Valkia, poikakuoro Pirkanpojat sekä Tampereen Työväenyhdistyksen puhallinseitsikko yhdessä juhlaorkesterin kanssa, Lomalinja ja Postimuseo. Tuomiokirkossa historioitsija Teemu Keskisarja avaa kuulijoille Tuomiokirkon vaiheita sisällissodan pyörteissä. Tapahtuma on ilmainen. Tampere-talo 30.9 / Loppuunmyyty Sunnuntaina 30. syyskuuta kello 17 esitetään Sovinto-musikaali yhden ja ainoan kerran Tampere-talon isossa salissa. Esitys on jo loppuunmyyty. Uuden suomalaisen hengellisen musiikin kiistattomiin kärkinimiin kuuluvat lauluntekijät Pekka Simojoki ja Lasse Heikkilä ovat aloittaneet musiikillisen yhteistyön rakentaakseen sovintoa sisällissodan muistovuonna. Musiikkiteatteri Valkia, Työväenyhdistyksen puhallinorkesteri ja Pirkanpojat herättävät henkiin säveltäjien esi-isät, jotka vaikuttivat jakaantuneen kansankunnan vastakkaisilla äärilaidoilla. Kaksinäytöksinen teos yhdistää musiikkiteatterin, konsertin ja reality-shown aineksia. Sovinto on malli siitä, miten kipeistä muistoista päästään eteenpäin yksilönä ja kansakuntana. Käsikirjoitus: Lasse Heikkilä, ohjaus: Timo Suomi, musiikki: Pekka Simojoki, Lasse Heikkilä ja vuosisadan alun poliittiset laulut, koreografi: Sirkku Hoikkala, lavastus: Tapio Rantanen.