Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Iltapäivällä tuulee kovaa Pirkanmaalla – puuskat voivat aiheuttaa vahinkoja puustolle

Tampereen seudulle on odotettavissa keskiviikkona iltapäivällä voimakkaita tuulenpuuskia. Päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että puuskissa tuulennopeus voi nousta 16–18 metriin sekunnissa etenkin kello 16–18. –Kun koivuissa on täysi lehti päällä, niin tuuli voi taivuttaa etenkin nuoria koivuja, ja voi tulla vahinkoja, Tuovinen kertoo. Ensi yöksi tuuli tyyntyy, mutta voimistuu jälleen. Ennusteen mukaan puuskat voivat olla 13–14 m/s. Viime yö tuntui ropinasta päätellen erittäin sateiselta. –Viimeisten 12 tunnin aikana Tampereen Härmälässä mitattiin 22,4 millimetriä sadetta. Se vastaa reipasta kesäistä sademäärää, Tuovinen kertoi aamukahdeksalta keskiviikkona. Itä-Suomessa sademäärät eivät jääneet kesäisiksi. –Varkaudessa oli tullut 37 milliä, mikä on reipasta sadetta tähän aikaan vuodesta, Tuovinen kertoo. Haihdunta on tähän aikaan vähäistä, jolloin sadevedet imeytyvät maaperään tai jäävät lammikoiksi päällystetyille alueille pidemmiksi aikaa kuin kesällä. Pirkanmaan pelastuslaitos pääsi viime yön sateista vähällä, sillä pelastajat eivät joutuneet lähtemään yhdellekään pumppauskeikalle.