Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Olen aika sinut sen kanssa, että en ole saanut kutsua linnan juhliin" – Linnan juhlat -fani Tuomas Parkkinen ohjasi komedian suomalaisten rakkaimmasta hovitapahtumasta

Tuomas Parkkisen päätä ei paljon huimaa. Edellisen kerran Parkkinen ohjasi Tampereelle sisällissodasta kertovan oopperan Veljeni vartija . Nyt Komediateatterin kellarissa pukeudutaan hauskoihin peruukkeihin ja kirkkaaseen satiiniin Parkkisen ohjaamassa ja Satu Rasilan kanssa kirjoittamassa komediassa Linnan juhlat . – Minua kiinnostavat vain suuret aiheet. Merkittävät kansalliset ja kansainväliset aiheet, Parkkinen sanoo. Sellainen on myös Linnan juhlat. Esitys saa ensi-iltansa tiistaina 11.9. Parkkisen vahvuus on kaikkien tyylilajien vankka tuntemus. Se mahdollistaa, että hän voi tuoda sisällissotaoopperaan komediaa ja tuoda sketsikomedia Linnan juhliin oopperamaista tyylikkyyttä. – Linnan juhlien ohjaamisessa täytyy tuntea tavattoman hyvin etiketti, se miten käyttäydytään, kävellään tai kätellään. Parkkinen muistuttaa, että Suomesta puuttuu hovi- ja tanssiaiskulttuuri. Linnan juhlat edustavat Suomessa vanhaa venäläistä tanssiaisperinnettä, johon kuuluvat tanssiaiset. Tanssiaiskausi aukesi Venäjällä keväällä. –On absurdia, että meillä Suomessa Linnan juhlat ovat joulukuussa, jolloin naisten pitäisi laittaa kampauksensa ja asunsa kuntoon kuin olisi kesä. Täällä on ihan kauhea keli joulukuussa, Parkkinen sanoo. Mistä syntyykin taas huumoria Komediateatterin esitykseen. Tuntemus, joka Parkkisella on mahtipontisten historiallisten näytelmien tekemisestä, tuo Linnan juhliin oman kierteensä. Parkkisen mukaan tämä näkyy visuaalisuudessa, näyttelijäntyössä, asemoinnissa, musiikin käytössä, tansseissa. Rakenteellisesti esitys noudattaa linnan juhlien tutuksi tullutta kaavaa. Se alkaa kutsun saamisesta, juhlien suunnittelusta ja pukuliikkeestä. Opetellaan etikettiä, mennään etkoille, juhlat alkavat. Kätellään. Käydään myös kulissien takana. Neljä näyttelijää tulkitsee 1800 vierasta, koko linnan henkilökunnan, presidentti Sauli Niinistön , Jenni Haukion ; Lennu-koiran ja Aaro -pojan. – Minä rakastan linnan juhlia. Olen linnan juhlat -fani. Olen aika sinut sen kanssa, että en ole saanut kutsua linnan juhliin, vaikka olen tehnyt merkittävistä kansallisista aiheista merkittäviä kansallisia teoksia. Esityksen sanoma voisi olla se, että niin kauan kuin on elämää, niin kauan on toivoa – kyllä se kutsu sinne linnan juhliin voi eräänä päivänä tulla. – Linnan juhlat ovat ihana pieni viipale suomalaista traditiota. Aihe on tärkeä, joidenkin mielestä turhantärkeä – niin sille on hyvä nauraa. Oikaisu 11.9.2018 klo 18.13: Jutussa kerrottiin ensin virheellisesti, että Tuomas Parkkinen olisi ohjannut edellisen kerran Tampereelle oopperan Veriveljet. Parkkinen ohjasi oopperan Veljeni vartija.