Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pirjo Hassinen kuvaa taitavasti perhesuhteiden murrosta ja äidin roolia lapsen elämässä: itsemääräämisoikeuden rinnalle tarvitaan yhdessämääräämisoikeus

Pirjo Hassisen tarkkanäköinen romaani Parit kuvaa Grahnin perheen elämää 1930-luvulta näihin päiviin. Hassinen on valinnut näkökulmahenkilönsä sukuun tulevista miniöistä ja vävyistä, ja tämä kerrontaratkaisu tarjoaa kirjailijalle oivan mahdollisuuden pureutua keskiluokkaisen Grahnin perheen rakkauden ja ihmissuhteiden jännitteisiin läheltä mutta objektiivisesti. Teoksen ensimmäisessä osassa Uhrautuvaisuus päähenkilö Leena saattaa äitinsä keuhkotautiparantolaan ja muuttaa asumaan äitinsä sisaren luokse. 17-vuotiaalle, edistyksellisesti ajattelevalle Leenalle Grahnin suvun rahat ovat kahle ja vain kouluttautuminen portti vapaaseen valintaan. 80 vuotta myöhemmin Leenan elämän loppupuolella maailma on toinen, mutta yksi on pysynyt, äitien ja lasten ristiriitainen rakkaus sekä puolin ja toisin koettu syyllisyydentunto. Vaikka tahto on kova, vain harva uskoo rakastaneensa lastaan – tai äitiään – riittävästi. Tee elämääni merkitys! Seuraavaksi Grahnien suvun vaiheita tarkkailee sivustakatsojana Leenan Olli-pojan vaimo Tarja. Tämän sivumitaltaan pieneksi jäävän Intohimo -nimisen välinäytöksen merkitys hahmottuu vasta romaanin lopussa. Osan alussa näytetty kuva Tarjan ja Ollin suhteen tilasta on kuitenkin vaikuttava. Vaikka eletään 1980-lukua, on nainen aina toinen, naisen ura toissijainen, ja mies toivoo vaimonsa olevan hiukan kiinnostavampi: ”Ole mielenkiintoinen. Sehän tarkoitti: luo minulle työpäiväni päätteeksi uusia, hämmästyttäviä maailmoja.” Viimeisessä osassa Kvartaalit Grahnien sukua tarkkailee Ollin ja Tarjan vävy Marko. Hänen näkökulmansa kautta Hassinen kertoo miehen kutistuneesta roolista. Tasa-arvon sijaan länsimaisissa perheissä on siirrytty 2010-luvulla naisten valtaan, sillä lasten saamisesta päättävät yksinoikeudella naiset. Hypyissä on tarinan teho Teoksen alun tuberkuloosi-ajasta lukiessani tuntui kuin Hassinen kertoisi uudelleen jo kerrottua. Tunnelma tuntui aidolta ja kerronta nostatti mieleeni 1900-luvun alun Saima Harmajan intohimon ja kärsimyksen sekä Eino Leinon säkeet tähtitarhoineen. Olavi Paavolaisen Hassinen tuo näyttämölle asti, mutta tuoretta kulmaa on vaikea löytää. Romaanin loppuun luettuani ymmärsin, että ensimmäinen tarina on edellytys tulevalle. Alussa oman äitinsä sairautta sureva tyttö on lopulta itse äiti ja isoäiti. Hypyt 1930-luvulta 1980-luvulle ja sieltä 2010-luvulle ovat rakenteen eheyden kannalta suuria ja hätkähdyttäviä, mutta on selvää, että tämä tarina on pitänyt kertoa juuri näin. Jos rakenne olisi toinen ja aikakaudet limitetty Markon nykyhetken kerrontaan, koko idea lässähtäisi. Hassinen kuvaa romaanissaan laajasti rakkauden ja perheroolien murrosta ja osoittaa, että itsemääräämisoikeudeton nainen on äitinä ollut lapsille aina jotakin ylitse isän. Ehkä ihminen vielä jossakin tulevaisuudessa oivaltaa, että itsemääräämisoikeuden rinnalle tarvitaan yhdessämääräämisoikeus. Yksin on vaikea rakastaa. 299 sivua. Otava, 2018.