Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kotimaisen kauhun kuningas yhdistää metallimusiikin mystiikkaan perhepsykologiaa – ja limasienen

Uudessa kirjoittajaoppaassa Tuoretta verta (2018) Marko Hautala neuvoo kauhukirjoittamisen perusteita. Hautala toteaa, että psykologinen kauhu tiivistyy kahteen arkkityyppiseen hahmoon: Pahaan Äitiin ja Pahaan Lapseen. Molemmat hahmot ovat hyvin esillä Hautalan tuoreessa, Pohjanmaalle sijoittuvassa kauhuromaanissa Leväluhta . Paha Äiti on kirjan päähenkilö Meeri, joka jättää lapsensa ja miehensä palatakseen kotiseudulleen. Meeri alkaa tutkia oudosti homehtuvaa kotitaloa ja mielisairaalaan joutuneen veljensä papereita. Kirjan Paha Lapsi on puolestaan tämä pikkuveli Lari, metallimusiikin mystiikalle omistautunut peräkamaripoika. Romaani purkaa särkyneen kodin salaisuutta vuorotellen sisarusten näkökulmia. Metallimystiikka ja gotiikan kuvasto limittyvät, kun Larin matka vainajien valtakuntaan alkaa demonisen naisen tapaamisesta. Välillä nämä arkkityyppiset ainekset tuntuvat koomisen liioitelluilta: veli on kylähullu, sisar harhainen, isä hippivuosien traumatisoima, äiti kummittelee keittiössä. Mutta käsitellessään näiden ihmisten suhteita suoranaisella hartaudella Hautala saa juonen toimimaan tehokkaammin kuin yhdessäkään aiemmassa kirjassaan. Paikalliskauhua uhrilähteellä Kymmenessä vuodessa Marko Hautala on noussut kotimaisen kauhuproosan ykkösnimeksi. Mainonnan rakastama rinnastus Stephen Kingiin osuu sikäli kohdalleen. Onneksi Hautalan proosa on lähestyttävää niillekin, jotka eivät muutoin lukisi kauhua. Hänen romaaninsa ovat omanlaisiaan paikallisdekkareita, joissa nyrjähtänyt naapurusto muuttuu yliluonnolliseksi mysteeriksi. Leväluhta on Hautalan hallituinta paikalliskauhua. Tarina keskittyy yhteen perheeseen ja tarkasti rajattuun paikkaan, uhrilähteen läheisyyteen. Parhaimmillaan Leväluhta on niitä tapahtumien konkretiaan pyrkiviä romaaneja, joita lukee kuin elokuvan käsikirjoitusta. Kerrontaa ryydittävät arkaaisen pelkistetyt vertauskuvat: "Muistot olivat kerääntyneet ympärille kuin kasvoton heimo, joka hämmästeli kadonneeksi luultua jäsentään." Valtavirtaista pelottelua Elokuvamaisuus, visuaalinen havainnollistavuus ei tietenkään sovi yksiin yliluonnollisten ainesten kanssa. Se, mitä kuvailun tarkkuudessa voitetaan, menetetään varsinaisissa kauhun aineksissa. Romaanista puuttuvat lukijan epävarmuutta ruokkivat goottiset rönsyilyt, järkiselityksiä uhmaava monitulkintaisuus. Tulosena on aivan poikkeuksellinen antikliimaksi. Uhrilähteessä asuvaa hirviötä selitetään luonnontieteen termeillä: limasienihän se siellä vaaniskelee! Lisäksi kirotun talon tarina on kirotun tuttu loppukäänteiltään. Hirviön aikeet ovat ennalta arvattavat, jos on nähnyt yhdenkin vastaavan kauhufilmin. Leväluhta on sikäli ärsyttävän valtavirtaistettua ja psykologisoitua kauhuproosaa. Venytetty epilogi vihjaa siihen, ettei kirjailija ole itsekään ihan varma, mille yleisölle teos on tarkoitettu. 320 sivua. Tammi, 2018.