Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Konkaribändi vie aloittamansa vallankumouksen päätepisteeseensä – Low-yhtyeen 12. albumi kuulostaa migreeniltä ja kohisee suonissa

"Löysin" Low'n maaliskuussa 2001 – sattumalta. Olin matkustanut Tukholmaan PJ Harveyn konserttiin. Harvey kuitenkin sairastui ja viime hetkellä konsertti peruttiin. Päädyin ystäväni kanssa Södermalmin Kägelbanan-klubille katsomaan minnesotalaistrioa, jota kumpikaan meistä ei tuntenut kuin nimeltä. Keikka on edelleen yksi elämäni vaikuttavimmista. Ja hiljaisimmista. Low'n musiikki oli tuolloin tuskin kuiskausta voimallisempaa. Mormoniaviopari Mimi Parkerin ja Alan Sparhawkin harsomaiset lauluharmoniat kietoivat sisäänsä joukon koruttomia, surumielisiä lauluja, joita sähkökitara, basso ja kitara säestivät kuin tuutulauluja. Low tuntui vakiinnuttaneen asemansa. Se oli juuri julkaissut kehutun viidennen albuminsa, joka ei eronnut merkittävästi edeltäjistään. Bändi oli vaatimattoman uransa huipulla. Se tuntui valmiilta. "Kaiken toivon loppu" Uusi Double Negative on hämmästyttävä levy. En tiedä toista artistia tai yhtyettä, joka olisi onnistunut uudistumaan näin vavahduttavasti ja perinpohjaisesti, kun uraa on takana yksi neljännesvuosisata. Low vie edellisellä albumillaan ( Ones and Sixes , 2015) aloittamansa esteettisen vallankumouksen päätepisteeseensä. Musiikki ei kumpua enää folkista, countrysta tai Everly Brothersin romanttisesta popista vaan elektronisesta avantgardesta ja ambient-musiikin tekstuureista. Double Negative kuulostaa rikkinäiseltä, käpertyneeltä – jos mahdollista, vielä aiempaakin lohduttomalta. Jos olisin levy-yhtiön tiedottaja, en kenties kirjoittaisi tätä tiedotteeseen, mutta usein sen tukahtuneesti sykkivä, humiseva pulssi tuo mieleen migreenin. Musiikki rätisee, surisee, kupruilee, kohisee suonissa. Parkerin ja Sparhawkin lempeät harmoniat on muokattu paikoin tunnistamattomiksi. Ja silti – päällimmäinen mieleen nouseva adjektiivi on se kaikkein lattein: kaunis. KATSO: Low'n musiikkivideot Quorum, Dancing and Blood ja Fly. Tekstit jäävät Double Negativella sivuosaan jo siksi, että niistä on monin paikoin vaikea ottaa selkoa. Viesti tulee kuitenkin selväksi jo albumin nimestä: "double negative" on suora lainaus Donald Trumpin selityksistä koskien presidentin Helsingissä antamia Venäjä-lausuntoja. Laulujen sanoitukset koostuvat lyhyistä säkeistä, jotka ovat usein kuin uupuneen henkäyksiä; kainoja pyyntöjä, lannistuneita toteamuksia tai epäuskoisia kysymyksiä. "Tämä ei ole loppu, tämä on vain toivon loppu", Alan Sparhawk kuiskaa Dancing and Fire -kappaleessa ("It's not the end, it's just the end of hope"). "Lupaathan kertoa minulle, kun kaikki on ohi", Mimi Parker puolestaan anelee kappaleessa Fly , joka kuulostaa paluulta kohtuun ("You've gotta tell me when it's over") . Double Negativen hiljainen sankari on tuottaja BJ Burton , jolle levy on toinen Low'n kanssa. Aiemmin nuori amerikkalaistuottajat on loihtinut äänimaisemia muun muassa Bon Iverille ja James Blakelle . KUUNTELE: Low'n albumi Double Negative.