Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ville Nieminen takaa, että rosoinen tyyli jatkuu Pelicansissa – Puolustus kestää vertailun, mutta muuten materiaali askarruttaa

Lahdessa uskottiin vahvasti, että Petri Matikaisen kolmen vuoden projekti johtaa huipputulokseen. Toisin kävi – Pelicans vajosi viime keväänä kymmenenneksi hävittyään säälipleijarisarjan SaiPalle. Tämä oli synkkä päätös Matikaisen aikakaudelle. Toisinaan karhea tyyli toi onnistumisia yksittäisissä peleissä, mutta menestyksen vaatimaa harmoniaa ei löytynyt missään vaiheessa. Näin kevään 2012 sensaatiohopea on edelleen ainoa mitali. Pelicans ei ole selviytynyt muilla kausilla edes välieriin. Nyt Pelicansin puikoissa yrittää tamperelaislegenda Ville Nieminen . Valmentajavalinta takaa sen, ettei joukkueessa käytetä nytkään silkkihansikkaita. Rosoinen tyyli jatkuu. Lahdessa syödään lihaa, kuten Nieminen totesi taannoin yhdessä haastattelussa. Peräänantamaton taistelu kuului Niemisen tavaramerkkeihin jo pelaajauralla. Nyt hän vaatii samaa omilta suojateiltaan. Niemisen valmentajaura on edennyt todella nopeasti. Ensin menestyksekäs kausi KeuPan Mestis-joukkueen luotsina. Perään kaksi vuotta Risto Dufvan aisaparina Jukurien liigaryhmässä. Pelicansin puolustus kestää vaativankin vertailun. Casimir Jürgens teki hienon läpimurron viime kaudella. HIFK:sta tullut Oliwer Kaski on väläytellyt liigakauteen valmistavissa otteluissa. Mikko Kousan kiekolliset avut ovat tiedossa. Kun seuraksi löytyy Nico Maneliusta , Miihkali Teppoa ja Henrik Nilssonia , tämä osasto on kunnossa. Sen sijaan veskariosasto ja eturivi askarruttavat. Onko Juho Olkinuorasta tai vasta 18-vuotiaasta tshekkilupauksesta Jakub Skarekista pomminvarmaksi ykkösvahdiksi? Kuka ottaa kapellimestarin puikon hyökkäyspäässä. Duunareita löytyy paljon, mutta tuloksenteossa tarvitaan luonteen ohella pehmeitä käsiä. Pelicansilla on täysi työ pudotuspelipaikan valtaamisessa. Maalivahdit #1 Jakub Skarek U #35 Sami Suni #45 Juho Olkinuora U Puolustajat #2 Tomi Hannukkala #3 Keni Karalahti U #7 Oliwer Kaski U #8 Nico Manelius #12 Aleksi Ek #18 Henrik Nilsson U #43 Miihkali Teppo U #44 Mikko Kousa ★ #61 Casimir Jürgens Hyökkääjät #9 Samuel Salonen U #10 Jonne Juntunen #15 Jesse Mankinen #19 Artturi Toivola #20 Hynek Zohorona U #22 Aleksi Mustonen #24 Hannes Björninen #27 Miska Siikonen #28 Mikko Laine U #37 Roope Elimäki #38 Lauri Heino #50 Niklas Salo U #71 Manuel Ganahl U #72 Jesse Ylönen U #81 Taavi Vartiainen #89 Antti Tyrväinen #91 Roope Mäkitalo #92 Joakim Kukkonen U #98 Severi Lahtinen U = uusi pelaaja ★ = tähtipelaaja Historia: Jokerien juniorimyllyn tuote lähti keväällä 2013 hakemaan lisää vastuuta TuTosta. Matka jatkui Mestis-kauden jälkeen Lahteen. Nyt alkaa jo viides Pelicans-kausi. Parhaimmillaan oman maalin varjelijana, mutta valmiuksia myös kiekolliseen peliin. Kolusi aikoinaan juniorimaajoukkueissa peräti 72 ottelua, mutta miesten Leijona-debyytti puuttuu. Arvio: Kuin luotu Pelicansin peli-identiteettiin. Ei pelkää mitään eikä väistä ketään. Menee rohkeasti ahtaisiin väleihin ja kiekon eteen. Kaukalosoturia tarvitaan varsinkin alivoimalla ja johdon turvaamisessa.