Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ihmeellinen huilisti puhalsi vapaana, orkesteri seurasi valppaana

Kolme teosta, kolme omanlaistaan sielunmaisemaa. Brittikapellimestari Michael Francis oli rakentanut tyylillisesti hyvin erilaisista 1900-luvun alussa syntyneistä kappaleista yllättävän hyvin toimivan kokonaisuuden Tampere Filharmonialle. Jokaisessa kappaleessa heijastuivat niin säveltäjän henkilökohtaiset tunnot kuin ajan syvemmät liikkeetkin. Lisäksi kaikkien kolmen säveltäjän musiikkia on kuultu Tampereella aivan liian vähän. Jopa Sergei Rahmaninov on jossain määrin laiminlyöty hänen pianokonserttojaan lukuun ottamatta. Tanskalaisen Carl Nielsenin kehnosta kohtelusta ei taas ole epäilystäkään. Esimerkiksi Nielsenin mestarilliset sinfoniat ovat meikäläisillä konserttilavoilla harvinaisuuksia. Nielsenin hienous tuli varmasti kaikille todistetuksi nyt kuullussa huilukonsertossa, jonka solistina soitti Lontoon sinfoniaorkesterin ilmiömäinen nuori soolohuilisti Adam Walker. Hän muovaili ääniaaltoja huilullaan sielukkaasti ja lumoavasti. Huilunääni liiti vapaana ja aineettomana, mutta piti silti vaivatta pintansa orkesterin rinnalla. Nielsenin huilukonsertto on puhdas ja tinkimätön kuin Carl Theodor Dreyerin elokuvat. Yhteistä on myös ilmaisun samanaikainen keveys ja painavuus sekä perimmiltään hyvin intiimi luonne. Konsertolle leimallista ovat solistin ja orkesterin aina uudessa sävyssä esiintyvät vuoropuhelut. Tässä Tampere Fiharmonia tarjosi solistilleen erinomaista tukea. Walkerin keskustelut vaikkapa pasunisti Mikhail Kapustinin , klarinetisti Mark Redingin ja patarumpali Tiina Laukkasen kanssa olivat herkullisia tuokioita. Francis puolestaan sai orkesterin soittamaan hyvin lennokkaasti ja läpikuultavasti. Claude Debussyn soolohuilukappale Syrinx oli Nielsenin jatkoksi täsmälleen sopiva encore. Liikuttava Rahmaninov Parastaan Tampere Filharmonia näytti myös Rahmaninovin kolmannessa sinfoniassa. Avausosan juhlaa oli sellojen pehmeä laulavuus romanttisen toisen teeman hehkuessa täydellä teholla. Toisessa osassa erityistä oli scherzomaisen nopean välijakson riemukas elävyys. Finaali huipentui kaihoisan venäläisen teeman melankoliaan, jossa säveltäjän kaipuu kotimaansa kieleen, maisemiin ja tuoksuihin kiteytyi liikuttavasti. Konsertin ainoa notkahdus oli alun Alban Bergin Kolme orkesterikappaletta , jota orkesteri ja Francis eivät olleet saaneet kokonaan valmiiksi. Esitys raapaisi pintaa ja jäi kerronnaltaan sekavaksi ja soinniltaan raa´aksi. Esimerkiksi teoksen dekadentit valssi- ja marssisävyt hukkuivat tyystin. ★★★★ Tampere-talon Iso sali 6.9.