Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Betoniporsaassa stadivegaani syö vain Helsingissä tuotettuja kasviksia ja taistelee Aitohelsinkiläisten puolueessa agraarisaatiota vastaan

Matut pistävät Helsingin polvilleen. Asuntoja, ruokaa tai juomavettäkään heille ei ole tarpeeksi, ja Helsingin puistoista tulee Punaisen Ristin hallinnoimia pakolaisleirejä. Tällä kertaa matut tosin ovat maaltatunkeutujia. Hallitsemattoman elinkeinopolitiikan uhreja, jotka ovat joutuneet jättämään elinkelvottomaksi kurjistetun kotiseutunsa ja lähtemään etsimään uutta elämää pääkaupungista. Kun romaanin kirjoittaja on Mikko-Pekka Heikkinen on miltei väistämätöntä, että tuollaisesta asetelmasta syntyy komedia, jossa sydän on kallellaan maaseudun suuntaan mutta piikikkäät herjat sinkoilevat kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ely-keskuskin määritellään näin: ’’virasto, jonka toimenkuvaa ei yksikään elävä olento ollut vielä ymmärtänyt. ’’ Kun kaupunkilaisaatetta edustava Aitohelsinkiläisten Puolue alkaa taistella stadilaisuutta uhkaavaa agraarisaatiota vastaan, yhtymäkohtia todellisuuteen on helppo löytää. Pakolaiskriisiä on helpompi kommentoida kuin ratkaista Romaanin keskeisin päähenkilö on ilmaisjakelulehdestä potkut saanut toimittaja Jyry Pesiö, joka metsästää uransa pelastavaa skuuppia. Tähän asti kun hänen journalistinen tähtihetkensä on ollut leikkipuiston liukumäen asennuksessa tapahtunut laiminlyönti. Tämä Kainuusta kotoisin oleva mutta jo pitkään Helsingissä asunut luonnonystävä elää kesät puistoissa tai ’’Etelä-Helsingin erämaissa’’, kuten hän itse niitä kutsuu. Hanhien ja citykanien metsästyksellä ravintonsa hankkiva eräjorma lipuu kuitenkin illan tullen sujuvasti keskustan trendipubeihin ja kirjaa mielessään ylihintaisen ipa-oluensa retkeilyvarusteeksi. Lue myös: Moottorikelkkajengi Ahma SC haastaa Utsjokea pelon vallassa pitävän poromafian Toinen vähintään yhtä onnistunut hahmo on stadilaisuuden keulakuva Waltteri T. Finné. Tämä start up -yrittäjä ja julkkisbloggari venyttää todellisuutta omiin tarpeisiinsa. Hänen valmistamansa partavaha on aito punavuorelainen lähituote, vaikka sen ainesosia tuodaankin Kreikasta. Joustavuudella hän suhtautuu myös julistamiinsa rotuoppeihin. Itse hän ei usko lyhytkalloisuuden kertovan henkisestä alemmuudesta, mutta tyhmistä kannattajista puhe kalloindekseistä kuulostaa kiehtovan tieteelliseltä. Älykkäät kannattajat osaavat taas ottaa sen ironisena läppänä. Tätäkään pakolaisten ympärille kiertyvää konfliktia ei tietenkään helpolla ratkaista, ja Heikkinen jysäyttääkin loppuun sellaisen deus ex machinan että alta pois. Tällä kertaa jumalallista väliintuloa ei kuitenkaan parane moittia. Ennemminkin se vain alleviivaa kirjailijan nöyryyttä aiheensa edessä. Sitä paitsi juuri tällainen hallittu suhteellisuudentajuttomuus on kuulunut Mikko-Pekka Heikkisen vahvuuksiin hänen kirjailijanuransa alusta asti. 220 sivua. Johnny Kniga, 2018.