Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kiinteistöveron ensimmäinen erä maksettava tänään – Viime vuonna lähes puoli miljoonaa unohti maksaa ajallaan

Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä on tänään maanantaina 3. syyskuuta. Tiedot maksamista varten löytyvät keväällä lähetetyn kiinteistöverotuspäätöksen mukana tulleista tilisiirroista. Jos tilisiirrot ovat hävinneet, maksutietojaan voi kysellä Verohallinnon puhelinpalvelusta. Jos kiinteistöveron määrä on 170 euroa tai enemmän, maksu on jaettu kahteen erään. Toisen erän eräpäivä on 15. lokakuuta. Noin 63 prosenttia asiakkaista on saanut maksun kahdessa erässä. Kiinteistöveroa ei määrätä lainkaan, jos vero on alle 17 euroa. Näitä kiinteistön omistajia on noin 2 prosenttia kiinteistöverovelvollisista. Viime vuonna moni unohti Viime vuonna noin puoli miljoonaa henkilöä eli peräti neljäsosa asiakkaista unohti maksaa kiinteistöveronsa ajallaan. Myöhässä maksamisesta koitui lähes 3 miljoonaa euroa ylimääräisiä kuluja asiakkaille. Vain maksamalla eräpäivään mennessä voi välttää viivästysseuraamukset. Kiinteistöverosta lähetetään yksi maksumuistutus, jonka jälkeen maksamaton vero siirtyy ulosottoon. Yhteensä lähes 2 miljardia Kiinteistöveroa on maksettavana tänä vuonna yli 2 miljoonalla henkilöllä yhteensä noin 1,8 miljardia euroa, mikä on 39 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Kiinteistöveron maksajista suurin osa on henkilöasiakkaita, mutta valtaosan kiinteistöveron kokonaismäärästä maksavat silti yritykset ja yhteisöt. Henkilöasiakkailla keskimääräinen kiinteistöveron määrä on 286 euroa sekä yrityksillä ja yhteisöillä yli 8  000 euroa.