Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Näistä syistä Tampere on tekemässä kaikkien aikojen heikoimman tuloksen – ennustetaan painuvan yli 70 miljoonaa euroa pakkaselle

Maanantaina kaupunginhallituksessa käsiteltävä heinäkuun talouskatsaus kertoo, että Tampereen kaupungin tulosennuste on heikentynyt entisestään. Ennuste päätyy 71,1 miljoonan euron alijäämään. Tulosennuste on heikentynyt toukokuusta 15,5 miljoonaa euroa. Talousjohtaja Jukka Männikkö sanoo, että tulos on toteutuessaan kaikkien aikojen huonoin. –Että tämäkin päivä piti vielä nähdä. Tähän on kuitenkin iso selitys kunnallisverotuloissa keväästä tapahtunut iso muutos, joka ei ole pelkästään tamperelainen ongelma. Männikkö kertoo, että tämän hetken arvion mukaan koko maassa kunnallisverojen tilitykset tulevat olemaan tänä vuonna lähes 400 miljoonaa euroa heikommat kuin Kuntaliiton kevään ennusteessa ja noin 600 miljoonaa euroa alhaisemmat kuin valtiovarainministeriön kevään Kuntatalousohjelmassa. Tampereella tästä seuraa se, että kunnallisveroja arvioidaan saatavan 20 miljoonaa euroa vähemmän kuin vielä keväällä arvioitiin. –Olisi toivonut, että tämä olisi näkynyt hallituksen budjettiehdotuksessa jonkinlaisena positiivisena signaalina kunnille, mutta ei tällä mitään vaikutusta ollut. Miksi kunnallisverotulot sitten on arvioitu niin pahasti väärin? Taustalla on useita syitä. Männikkö mainitsee esimerkkinä sen, että veronpalautuksia maksetaan ihmisille 220 miljoonaa enemmän kuin keväällä arvioitiin. –Ilmeisesti ihmiset ovat hakeneet yllättävän vähän muutoksia veroprosenttiin, vaikka nähdään, että se on vähän korkea. Ankaralta takamatkalta ensi vuoteen Männikön mukaan yllättävä tilanne tuo ikäviä vaikutuksia monien kuntien tilinpäätöksiin. –Meillä kun lähtötilanne oli tolkuttoman huono, tämä notkauttaa sitä vielä alaspäin tämän vuoden osalta. Ja vaikka verotulojen kasvu näyttää ensi vuodelle positiiviselta, se ei riitä, kun lähdetään näin ankaralta takamatkalta. 1,5 viikkoa sitten kaupunginhallituksessa käsitelty Tampereen ensi vuoden talousarviokehys päätyy noin 34 miljoonaa euroa miinukselle. –Talousohjelman toimenpiteillä ja suotuisalla työllisyyskehityksellä uskotaan siihen, että 2020 vuoden tilanne kääntyy parempaan suuntaan. Kääntyykö riittävästi, se on vielä arvailujen varassa. Männikön mukaan hyvä uutinen on se, että toimintamenojen kasvuvauhtia on saatu hillittyä. Käyttömenot ongelmana Männikkö sanoo, että investoinneilla on heikkoon tulokseen marginaalisen pieni vaikutus, vaikka keskustelussa katse usein kohdistetaan niihin, kun talouden ongelmista puhutaan. Vähemmillä investoinneilla velkamäärä olisi kyllä pienempi, mutta tilikauden tulokseen sillä ei olisi merkittävää vaikutusta. –Vaikka mitään isoa investointia ei olisi tehty, se ei olisi tätä tilikauden tulosta muuttanut. Tilanteessa näkyy verorahoituksen heikko kehitys, valtionosuusleikkaukset, palvelutarpeiden voimakas kasvu ja halu pitää palvelut hyvällä tasolla. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolelle on Männikön mukaan tullut parisataa uutta henkilöä verrattuna viime vuoteen. –Ne ovat niitä tekeviä käsiä, joita usein toivotaan, Männikkö kuvailee. Kuluvan vuoden suurimmat ylitykset ovat juuri hyvinvoinnin palvelualueella, jonka tilinpäätösennuste on 60,7 miljoonaa euroa vuosisuunnitelmaa huonompi. Valtuuston elokuussa päättämät talousarviomuutokset kattavat ylityksistä suurimman osan, mutta niiden jälkeenkin palvelualue ennustaa toimintakatteen ylittyvän vielä 5,4 miljoonalla eurolla. Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi elokuussa 50 miljoonan euron määrärahojen lisäyksen sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioon. Lisäksi valtuusto hyväksyi tuolloin pitkäaikaisten lainojen lisäämisen 40 miljoonalla eurolla. Täydennys 30.8.2018 kello 17.10: Lisätty talousjohtaja Jukka Männikön kommentit. Tampereen tammi–heinäkuun ulkoinen tulos oli 24,1 miljoonaa euroa alijäämäinen, kun edellisen vuoden vastaavan ajanjakson tulos oli 7,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ilman satunnaisia eriä alkuvuoden tulos oli 7,1 miljoonaa euroa vertailujaksoa heikompi. Vuoden 2017 tilinpäätöksessä alijäämä oli 10,7 miljoonaa euroa, ja tälle vuodelle ennustetaan 71,1 miljoonan euron alijäämää. Vuosikatearvio tälle vuodelle on 39,4 miljoonaa euroa. Vuosikate on se, joka jää juoksevien menojen jälkeen tulorahoituksesta käytettäväksi esimerkiksi investointeihin ja lainojen lyhentämiseen. Viime vuonna vuosikate oli hieman yli 85 miljoonaa euroa.