Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ähtärin eläinpuiston yt-neuvottelut saatiin päätökseen: huoltotoiminnot ulkoistetaan, kaikki neljä työntekijää irtisanottiin

Ähtäri eläinpuiston yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet maanantaina. Neuvottelut koskivat neljää kiinteistöhuollon työntekijää ja heidän kaikkien työsuhde eläinpuistossa päättyy. Eläintarha ulkoistaa huoltotoiminnot Ähtärin energia ja vesi oy:lle. –Nämä henkilöt käyvät neuvotteluja Ähtärin energian ja veden kanssa mahdollisesta jatkosta. Tämä siirtyy vaiheittain lokakuun alusta alkaen. Työntekijöillä on irtisanomisaika, ja jos he saavat sopimuksen irtisanomisaikana, he siirtyvät sinne töihin, Ähtärin eläinpuisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Savola sanoo Iltalehdelle. Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki on aikaisemmin todennut, että yhteistoimintaneuvotteluilla ei ole mitään tekemistä talouden tai kohutun pandahankkeen kanssa. Kyse on kaupunkikonsernin sisäisistä järjestelyistä. Savola kuitenkin sanoo, että tarkkaa taloudenpitoa tarvitaan. –Mietimme toimintoja, miten saamme ne kaikkein kustannustehokkaimmin tehtyä. Huoltotoiminnot ovat esimerkiksi sellaisia, kun puhutaan kaupunkikonsernista ja puhumattakaan eläinpuistosta kaupunkikonsernin sisällä, pystymme energialta ja vedeltä ostamaan sitä osaamista mitä tarvitsemme kuhunkin toimintoon. Ei meidän kannata palkata esimerkiksi automatiikan osaajia itsellemme, vaan pystymme sen ulkoistuksen kautta saamaan. He pystyvät toimimaan myös muualla kaupunkikonsernin sisällä, Savola sanoo. Savola korostaa, että yhteistoimintaneuvotteluissa on viety asia eteenpäin lakien ja sääntöjen mukaan. –Olen tavannut nämä kaikki ihmiset itsekin. Toistaiseksi Ähtärin energia ja vesi oy huolehtii Ähtärin taajaman energiapalveluista sekä vesi- ja jätevesihuollosta. Toimintaa ollaan kuitenkin laajentamassa kiinteistöhuoltojen suhteen. Yt-neuvottelut ovat herättäneet närää tavallisissa ähtäriläisissä. Alle 6 000 asukkaan kriisikunnassa työpaikan menettäminen olisi karmaiseva tilanne. Lisäksi Ähtärissä on muun muassa korotettu veroprosenttia ja kaupungin taloissa on nostettu vuokria ja vesimaksuja. Monet asukkaat kokevat, että ne ovat kalliin ja riskialttiin pandahankkeen vika.