Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Asuntoihin on tunkeuduttu useilla Tampereen asuinalueilla tänä kesänä – Elokuun aikana törkeän varkauden kohteena jo 17 kotia

Kerrostaloasunto Tampereen Tammelassa alkukesällä: Ovi murretaan väkisin auki ja asunnosta viedään koruja ja vaatteita. Kaiken huipuksi asunnon televisio lyödään mäsäksi. Asukas on törkeän varkauden aikaan toisaalla. Omakotitalo Tampereen Kalevassa toukokuussa: On alkuilta ja talo on vain lyhyen hetken tyhjillään, kun talon kuistin oven ikkuna rikotaan ja lukko avataan ulkopuolelta. Asunnosta varastetaan lääkkeitä ja henkilötodistuksia. Hervannassa, Leinolassa, Pispalassa, Tampellassa... Tässä kaksi esimerkkiä törkeistä varkauksista, joita on tehty Tampereella viime aikoina. Sisä-Suomen poliisin rikosylikomisario Pasi Mettälä silmäilee poliisin tietokantoja ja kertoo, että hänen karkean laskelmansa mukaan elokuun aikana pelkästään Tampereella on tehty törkeä varkaus 17 asuntoon. Heinäkuussa niitä oli suunnilleen 22. Mettälä luettelee asuinalueita, joilla varkaat ovat Tampereella käyneet: Leinola, Haukiluoma, Hervanta, Nekala, Tampella, Takahuhti, Kalkku, Kaukajärvi, Pispala, Härmälä... –Määrällisesti törkeitä varkauksia on ollut ehkä eniten Hervannassa. Varkauksien kohteeksi ovat joutuneet niin omakotitalot, rivitalot kuin kerrostaloasunnotkin. Törkeitä varkauksia on tehty Tampereen lisäksi muissakin kunnissa Pirkanmaalla. –Asuntoihin kohdistuvia törkeitä varkauksia on ympäri vuoden, mutta eritoten niitä on ollut nyt heinä–elokuussa, kun asukkaat ovat mökillä ja matkoilla. Mettälän mukaan on viitteitä siitäkin, että asuntoja on tarkkailtu ennen kuin niihin on tunkeuduttu. –Toisinaan naapurit ovat havainneet, että alueella on toistuvasti liikkunut epämääräinen auto. Toisinaan taas asunnon ovelle ovat tulleet soittamaan ovikelloa ihmiset, joilla ei ole ollut mitään oikeaa asiaa. Ammattilaiset eivät vie alkoholia Mettälän mukaan törkeistä varkauksista osa vaikuttaa olevan samojen tekijöiden tekosia, mutta eivät kaikki. Tekijöiden joukossa lienee sekä kotimaisia että ulkomaisia varkaita. –Osasta näkee, että ne ovat ammattimaisesti toteutettuja, osa taas epäammattimaisia. Mettälän mukaan ero näkyy siinä, mitä asunnoista viedään. Ammattilaiset eivät vie esimerkiksi alkoholia, kuten päihderiippuvaiset varkaat. Varkaat vievät tavaraa, jonka voi muuttaa helposti rahaksi: koruja, elektroniikkaa, rahaa, vaatteita, aseita. Myös henkilöpaperit kelpaavat. Saaliiden arvo vaihtelee sadoista euroista tuhansiin. Yksi suoja ylitse muiden Kaikkien varkauksien tekoajankohtaa ei tiedetä tarkoin, sillä asukkaat ovat olleet esimerkiksi mökillä, mutta varkauksia on tehty sekä yö- että päiväsaikaan. –En muista viime ajoilta tapausta, että asuntoon olisi tultu sisään asukkaiden ollessa kotona, mutta niitäkin aika ajoin on. Mettälä neuvoo, että paras suoja varkaita vastaan etenkin pientaloissa on varashälytin. –Kun se alkaa ujeltaa, varas yleensä pelästyy. Onko asuinalueellasi ollut varkaustapauksia? Kerro meille tapauksestasi: aamulehti.fi/uutisvinkki . Poliisin karkean laskelman mukaan tämän kuun aikana Tampereella on käyty varkaissa 17 asunnossa. Heinäkuussa näitä törkeitä varkauksia on tullut ilmi noin 22. Varkaissa on käyty muun muassa Hervannassa, Tampellassa, Kalevassa, Pispalassa, Takahuhdissa ja Kalkussa. Poliisin mukaan liikkeellä on sekä suomalaisia että ulkomaalaisia varkaita. Varkaat vievät muun muassa koruja, elektroniikkaa, rahaa, aseita, alkoholia, lääkkeitä ja henkilöpapereita.