Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron urheilullista: Pirkanmaalle tuplakultaa ja hopeaa EM-raudoilla

Penkkipunnerrus Klassisen penkkipunnerruksen EM-kisat järjestettiin elokuun alkupuolella Ranskassa, missä tamperelaiset Antero ja Anton Kauranen sekä nokialainen Tutta Ylivinkka näyttivät, kuinka rauta nousee mitalisijoille asti. Ylivinkka kilpaili naisten masters 1 -sarjassa painoluokassa yli 84 kiloa. Tutta nosti ensimmäistä kertaa kansainvälisellä tasolla masterseissa, aikaisempaa kansainvälistä kisakokemusta hänellä on nuoruudesta MM-tasolta. EM-kisa oli tälle vuodelle Ylivinkan päätavoite, joten hopea tuloksella 97,5 kiloa oli upea suoritus. Ylivinkan kaikki kolme nostoa hyväksyttiin ja reissu Ranskaan onnistui siinäkin mielessä nappiin. Eroa voittajaan jäi vain 2,5 kiloa. – Olosuhteet olivat kuumuudesta huolimatta hyvät. Vaikka lämpöä riitti, olivat lämmittely- ja nostotilat asianmukaiset ja kilpailussa varmistajat osasivat asiansa kuten pitikin, tykkäsi Ylivinkka. Ylivinkka piti tärkeänä sitä, että samaan aikaan, mutta eri sarjoissa nostaneiden suomalaisten naisten välillä oli hyvä yhteishenki. Suomen maajoukkueen muiden jäsenten kannustushuudot katsomosta tsemppasivat kilpailijoita ja loivat positiivista tunnelmaa. Vaikka kisa järjestettiin ”suuressa maailmassa”, oli katsomo niin pieni, että istuinpaikkaa kannustamiseen oli vaikea löytää. Onneksi suomalaisilla on kuitenkin kuuluva ääni. Antero Kauranen nappasi puolestaan kultaa masters 4 -sarjan painoluokassa alle 74 kiloa. Hän teki voittotuloksen 122,5 kiloa heti ensimmäisellä nostolla. Toinen nosto hylättiin, samoin kolmannen noston ME-tulosyritys 126 kiloa. Kaurasella on hallussaan ME-tulos 125,5 kiloa, jota hänellä on selvästi tahtoa vielä petrata sitä. Anteron poika Anton Kauranen nostaa sub-junioreissa alle 53-kiloisten painoluokassa. Kultaa tuoneet raudat 82,5 kiloa on 52 kiloa painavalle nuorelle miehelle varsin kova saavutus. Anton punnersi voittotuloksen suorille käsille kolmannella yrityksellä. Toinen nosto hylättiin, joten 14-vuotias kilpailija osoitti omaavansa rautaiset hermot onnistumalla viimeisellä yrityksellään. Tulos on myös Anton Kaurasen oma kisaennätys.