Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tekstarit: Hellekesällä on hyvät puolensa, kaikenlaiset ruohonleikkurit ovat olleet hiljaa – Mutta ei hätää, lehtipuhallinkausi on jo ovella

Me suomalaiset emme suinkaan vihaa venäläisiä, mutta epäilemme Venäjällä olevan naapurimaiden valloitushaluja. Tarvitsemme vahvan puolustuskyvyn Kauppiaat myyvät ulkomaista lihaa niin kauan kun kuluttajat sitä haluavat ostaa. Kotimaista Kauppiaat eivät voi boikotoida ulkomaista lihaa, koska silloin köyhät jäisivät ilman lihaa. Tarja Jos ei posti tuo tiistaina onnittelukorttia eipä se tuo laskujakaan. mimmi Kun puhutaan yritystuista, olisi syytä tähdentää, että niitä eivät saa pienyrittäjät, esimerkiksi palvelualoilla. tuet toiminimiyrittäjillekin Kunnioitetaan toisiamme ahtaalla Hämeenkadulla. Ei tuntunut mukavalta joutua vatsaan kohdistuneen repputaklauksen kohteeksi aamun kiireissä. Viimeisillään raskaana T ampereen keskustan kadut on myllätty kunnolla raitiotieprojektin vuoksi. Sitten, kun hieman pidempi suoran pätkä löytyy, siellä on puskissa valkoinen pakettiauto räpsimässä kuvia. Suosikkikohteita Ratinan silta ja tunnelin jälkeinen rantatie Santalahdessa. köröttelijä Kansanedustajien vastuusta kertoo entisen eduskunnan talouspäällikön Pertti J. Rosilan kirja Arkadianmäen kirstunvartija. Suosittelen luettavaksi ennen vaaleja. Eläkeläinen 84 Keltaiset nurmikkoaavikot ovat tuttu näky kiinteistöjen pihoilla. Vähän kun apilaa lykkää, hyökkäävät ruohonleikkuukoneet. Trimmerit viimeistelevät työn kaatamalla armotta kuivasta sängestä nousevat ketokukat. Onko järkeä? Yhä useammin kerrotaan ajoneuvon ajautuneen vastaantulevien kaistalle aiheuttaen kolarin. Usein kyseessä suora tieosuus. Liekö syynä kuskin somepäivitys? Nykyään pitää todella aktiivisesti seurata vastaan tulevia autoja. Ne saattavat aivan yllättäen siirtyä keskelle tietä tai vastaan tulijoiden kaistalle. Elämysmatkailija Hellekesällä on hyvät puolensa. Kaikenlaiset ruohonleikkurit ovat…olleet hiljaa. Mutta ei…hätää. Lehtipuhallinkausi on jo ovella. Hiljaisuutta rakastava