Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kun isä kuoli, Tuure Kilpeläinen päätti satsata musiikkiuraan – Vain elämää -pöydän ääressä puhutaan menettämisestä

Tuure Kilpeläinen ajatteli etukäteen olevansa Vain elämää -ohjelman kuvauksissa kuunteluoppilaana. Häntä kiinnosti kuulla, mitä muilla oli kerrottavanaan elämästään ja työstään. –Ennakkoajatus oli, että en hölötä, vaan kuuntelen. Taisin näyttää parissa ensimmäisessä jaksossa hölmöltä tuppisuulta. Tietysti kun oma päivä tulee, niin silloin jutellaan. Vain elämää -ohjelman yhdeksäs kausi on osoittautunut introverttien omaksi nimikkokaudeksi. Yksi toisensa jälkeen artisteista tunnustaa viihtyvänsä yksin ja olevansa vähän sisäänpäin kääntynyt. Kilpeläinen oli valmis lähtemään mukaan ohjelmaan, kun hän huomasi, että myös muut mukaan kutsutut ovat lauluntekijöitä ja kirjoittajia. Häneltä oli aiemminkin tiedusteltu alustavasti kiinnostusta, mutta tiedustelut jäivät, kun Kilpeläinen ei ollut kovin innostunut. Tilaisuus jutella toisten artistien kanssa Tällä kaudella ohjelmassa on Kilpeläisen mukaan voimakkaita naisia. Hän halusi kuulla, miten he kokevat tämän ajan ja miten heidän tekstinsä syntyvät. –Aika harvoin pääsee juttelemaan muiden artistien kanssa. Tiedän, että on kaikenlaisia basistien pikkujouluja, mutta tämmöistä tilaisuutta saa harvoin. Kilpeläisen päivästä kertova jakso nähdään televisiossa tämän viikon perjantaina. Satulinnan pöydän ääressä keskustellaan muun muassa menettämisestä. Henkilökohtaisella menetyksellä oli merkittävä rooli Tuure Kilpeläisen uralle. Isän kuolema vauhditti hänen päätöstään nostaa musiikkiura tärkeimmäksi. –Jos tarkastelee asioita kuolemaa vasten, niin asioiden merkitys paljastuu puhtaampana, selviää, mitkä asiat on merkittäviä. Olin levoton, tein monenlaisia asioita. Ajattelin, että kaikkea voi husata. Isän kuoleman jälkeen tajusin, että jos haluan saada jotain aikaan, minun on otettava kynä kauniiseen käteen, teroitettava se ja ruvettava hommiin. Isän kuolemasta on jo 15 vuotta. Kilpeläinen sanoo jo osittain lusineensa menetyksen kipuilut. Hänen äitinsäkin on jo kuollut. Äidin kuolemaan liittyy yksi Kilpeläisen uran rankimmista keikkamuistoista. Äidin hautajaisia seuranneena viikonloppuna hän kiersi keikoilla ja tunnelma oli aika erikoinen. –Se oli joku yökerho. Jengi oli iloisena ja halusi bileet käyntiin. Sitten vaan soitettiin biisejä, jotka sopivat iloiseen tunnelmaan ja annoin tilanteen viedä. Lopuksi tuli katarsis, soitin hirveällä meiningillä, Kilpeläinen muistelee Satulinnassa kokemustaan. Laurin tyyni maailmantähteys miellytti Tuure Kilpeläinen muistelee myös, että tällä kaudella kuvaksissa on ollut puhetta yksinäisyydestä, joka liittyy osittain työhön, mutta siitä puhuttiin myös yleisemmällä tasolla. Kaikkiaan Vain elämää -kokemus oli Tuure Kilpeläiselle hyvä. Hän sai eväitä ja inspiraatiota oman musiikin tekemiseen. –Inspiroiduin esimerkiksi Pyhimyksen kohdalla hänen metodistaan mennä ihan erilaisen ihmisen nahkoihin ja silti kirjoittaa tarina minämuodossa. Se tekee kappaleesta kiinnostavan. Siinä pannaan itsensä peliin. Metodi laajentaa kirjoittamisen mahdollisuutta, ihastelee Kilpeläinen. Toisaalta häntä viehättää Ellinooran heittäytyminen, Anne Mattilan vilpittömyys ja Lauri Ylösen rauhallisuus. –Laurista jäi kuva, että hän on paneutuva ja tosi kiinnostunut monista asioista. Hän käyttää zenmäisesti energiaa oikein. Lauri on maailmantähti. Kai se on niin, että mitä isompi stara, sitä vaatimattomampi ja muille tilaa antavampi on. Se oli Laurin kohdalla tismalleen näin. Yhdeksännellä Vain elämää -kaudella Satulinnan pöydän ääreen istuvat Tuure Kilpeläisen lisäksi Lauri Ylönen, Pyhimys, Ellinoora, Evelina , Anne Mattila ja Pepe Willberg . Tuure Kilpeläisen päivä 5.10. Evelinan päivä 12.10. Pepe Willbergin päivä 19.10. Jatkot-jakso 26.10. Kaikki biisit -potpurijakso 2.11. Nelosella perjantaisin kello 20.