Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ilmatieteen laitos: Hei, hei helteet, kohtasimme kaikkiaan 62 kertaa, mutta lämmin sää jatkuu silti vielä Pirkanmaallakin – muistatko vielä nämä hellejutut?

Hellekeleille on nyt tämän kesän osalta todennäköisesti sanottu näkemiin, Ilmatieteen laitos ennustaa. Ilmatieteen laitoksen tviitissä kerrotaan, että kaikkiaan tänä kesänä Suomessa mitattiin 62 hellepäivää. Jos tviitti ei näy oikein, pääset näkemään sen tästä . Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen ensimmäinen hellepäivä mitattiin 11. toukokuuta. Lue myös: Tampereen Tampellassa oli heinäkuussa koko Suomen kuumimmat oltavat – tänä kesänä on rikottu ainakin kolme sääennätystä Vuosi 2017 oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin, ilmastonmuutos näkyy synkästi kaikkialla maapallolla Vaikka helteet ovatkin ohi, lämmin sää jatkuu edelleen Etelä-Suomessa. Ilmatieteen laitos ennustaa pitkälle ensi viikkoon 15–20 asteen väliin nousevia päivälämpötiloja myös Pirkanmaalle. Maakunnassa liikkuu hajanaisia sadealueita, mutta niistä suurin osa keskittyy ennusteen mukaan öihin. Pääosin viikko on maakunnassa poutainen. Tiistaista ja torstaista on tulossa tavallista tuulisempia. Ilmatieteen laitoksen mukaan yöt eivät vielä muutu syksyisen viileiksi, vaikka trooppisten öiden kausi onkin jo ohi. Tällaisia helleaiheisia juttuja teimme tänä kesänä: Vietimme aamupäivän vuosikymmeniä odotetussa Tampereen maauimalassa – tällainen oli avajaisten tunnelma Pystyykö kananmunan paistamaan tulikuumalla peltikatolla? Testasimme Tampereella 30 asteen helteessä – tässä tulos Umpinaiset lastenvaunut ovat helteellä kuin auto – Testasimme, miten nopeasti lämpötila nousee kuomun alla Laitoimme Iphonen ja Samsungin kuumalle peltilevylle 32 asteen helteessä – toinen puhelimista hyytyi minuuteissa Tältä näyttää, kun Ilveksen SM-liigajoukkue kävelee helteessä harjoitushalliin varusteet päällä – Kuumuus on aiheuttanut uudenlaisia haasteita kauteen valmistautumisessa