Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Peliriippuvuus sai tänä vuonna virallisen tautiluokituksen – Silti pelaaminen voi tehdä lapsista ja nuorista sosiaalisempia, motivoituneempia ja myönteisempiä

Pelaaminen on muuttunut viime vuosien aikana. Esimerkiksi pari vuotta sitten hitiksi noussut Pokemon Go -peli osoitti, etteivät videopelit ole yksin pimeässä huoneessa touhuamista. Jyväskylän yliopistolla tehtiin tutkimus pelaajien kokemuksista pelin vaikutuksista elämäänsä. –Peli lisäsi tietysti fyysistä aktiivisuutta, mutta pelaajat kokivat myös olevansa sosiaalisempia ja he kokivat arkirutiininsa merkityksellisempinä, ilmaisivat enemmän myönteisiä tunteita ja olivat motivoituneita tutkimaan ympäristöään. –Pelistä voi tulla monenlaisia vaikutuksia ihmisen arkeen, joita ei voi ennakoida ja joita pelin tekijätkään eivät ole suunnitelleet, sanoo Usva Friman , pelitutkija ja Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettaja. Tiimityötä ja strategiaa Pelillistyminen on osa nykyistä länsimaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. –Ajatellaan, että jos työelämä olisi himpun verran leikillisempää tai spontaanimpaa, kaikki olisivat kehitykseen tyytyväisiä. Pelaamiseen ei välttämättä tarvita laitteita, vaan se on mielentila. Kun sen osaa kanavoida positiivisiin ja kestäviin tavoitteisiin, se on iso voimavara ihmiselle, sanoo pelikulttuurien tutkimuksen apulaisprofessori Olli Sotamaa . Hän on Tampereelle tänä vuonna perustetun pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikön tutkija. Sotamaa pitää pelien tuntemusta jopa yleissivistyksenä. –Kun juttelen kotona oman koululaiseni kanssa ja kysyn, mistä he välitunnilla puhuvat, se liittyy kuumimpiin peleihin. Siitä on hyötyä, että tietää, missä mennään, Sotamaa sanoo. –Mutta ei kaikesta pelaamisesta ole hyötyä, ja se on pelin ja leikin ideakin. Se on arvo itsessään. Voi kokeilla asioita ilman, että sillä on vaikutusta reaalimaailmaan. Siinä samalla kuin itsestään hankitaan taitoja, jotka voivat olla hyödyllisiä muillakin alueilla. Kun verkkopelejä pelataan usein joukkueena, pitää suunnitella yhdessä, miten voitetaan toinen joukkue. –Täytyy harjoittaa strategista ajattelua, mutta myös tiimityöskentelyä. On oltava sosiaalisia taitoja, että pystyy vakuuttamaan muut siitä, että meidän kannattaisi toimia näin. Peliriippuvuudelle virallinen tautiluokitus Mutta entäs ne pelaamisen haittapuolet? Peliriippuvuus on tänä kesänä saanut Maailman terveysjärjestö WHO:lta virallisen tautiluokituksen. Frimanin mukaan pelaamisen haitat liittyvät usein ajankäyttöön. Uusimmassa eli vuoden 2015 Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön Pelaajabarometrissa kysyttiin ensimmäistä kertaa ihmisten kokemista pelien haitoista. –Ajankäyttö nousi esille, mutta lähes 90 prosenttia suomalaisista koki, ettei heillä ole mitään ongelmia pelaamiseen käytetyn ajan suhteen, Friman kertoo. Hänen mukaansa peliriippuvuus voi imaista mukaansa helpoiten nuoren ihmisen, jonka elämänhallintataidot eivät ole vielä kehittyneet. –Kuten kaiken muunkin kanssa, olennaista on, että pelaaminen on tasapainossa muun elämän kanssa eikä muu pyöri sen ympärillä tai kärsi siitä. Sotamaalla itsellään on kotona 8- ja 4-vuotiaat lapset, jotka isänsä tavoin pelaavat videopelejä. Pelitutkijan lapsilla ei ole yksiselitteisiä tuntirajoituksia pelaamiselle. –Ennemmin pidetään huolta siitä, että kun pelataan vaikka jalkapallopeli Fifaa , keskustellaan yhdessä pelissä hankituista pelaajista ja käydään takapihalla kokeilemassa virtuaalisilla viheriöillä opittuja kikkoja. Koetan pelata lasten kanssa sen sijaan, että sanoisin lapsille, että ottakaa tabletit ja menkää pelaamaan, että iskä saa rauhassa tehdä juttujaan, Sotamaa sanoo. –Tutkimuksissa on osoitettu, että lasten toive on, että aikuiset pelaisivat enemmän heidän kanssaan. Pidän sitä myös vastuullisena vanhemmuutena, että samalla lailla, kun ollaan perillä siitä, mitä lapset lukevat tai katsovat teeveestä, tiedetään, mitä he pelaavat. Lisäksi hän pyrkii etsimään pojille pelejä, joissa menestyminen edellyttää vähintään kahden pelaajan panosta. Näin touhussa säilyy sosiaalinen ulottuvuus. Sotamaan mukaan kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että aktiivisesti varsinkin moninpelejä pelaavilla on tavallista vilkkaampi sosiaalinen elämä. Pitäisikö siis esimerkiksi yksinäisyydestä kärsiviä senioreita saada houkuteltua entistä enemmän pelien maailmaan? –Eläkeläisten kasvava ryhmä olisi yksi, jolla olisi aikaa ja varaa pelata, Sotamaa sanoo. –Jos meillä olisi entistä enemmän helposti lähestyttäviä pelialustoja, vaikkapa vuorovaikutusta eri sukupolvien välillä mahdollistavia pelejä. Voisivatko nämä tuottaa empatian ja vastavuoroisuuden tunteita pelaajissa? Siitä on näyttöjä, että näin voisi olla, mutta palloa pitäisi heittää peliteollisuuden suuntaan.