Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron pääkirjoitus: Peukuta ja lähetä terveiset päättäjille

Kaupungin laatima 20 miljoonan euron lisäsäästölista sisältää paljon lillukanvarsia eli varsin pieniä säästöehdotuksia. Niiden luetteloinnilla halutaan tietysti viestittää, että nyt kaikki kivet on käännetty ja kaikki kaupungin toiminnot osallistuvat taloustalkoisiin. Käytännössä suurimmat säästöt tehdään kuitenkin niillä toimialoilla, joihin kuluu eniten veroeuroja, siis koulutukseen ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Käytännön toimia ei vielä ole juurikaan nähty, mutta talven ajaksi odotettavissa on äänekäs poru, kun todellisuus selviää kaupunkilaisille. Tavalla tai toisella säästöt ja vyön kiristys koskevat kaikkia tamperelaisia. Vaikka tuloveroakin kiristettäisiin 0,25 prosenttiyksikköä, toisi se kassaan vain 9 miljoonaa eroa vuodessa eli säästökuuri olisi siitä huolimatta edessä. Lista tulee uudelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ensi maanantaina eli 20. elokuuta. Mutta mikä on kaupunkilaisten mielipide? Mistä voi säästää tai nostaa maksuja? Moro -lehti tarjoaa nyt tamperelaisille helpon tavan ottaa kantaa. Nettisivultamme aamulehti.fi/moro löytyy vastauslomake, jossa voit antaa peukkua ylös tai alas jokaiselle ehdotetulle lisäsäästölle tai maksujen kiristykselle. Kokoamme vastauksista kaupunkilaisten suosituslistan, joka julkaistaan ensi viikon lehdessä.