Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Päälavan sijoittelu estää Blockfestien seuraamisen Ratinan kauppakeskuksesta – Festarialue nousee aikataulussa, liikennemuutoksia maanantaihin asti

Kaksi päivää ennen Blockfestin alkua Ratinan stadionilla on täysi työ käynnissä. Toistasataa työntekijää kuljettaa lavatekniikkaa, metalliaitoja ja juomatorneja oikeille paikoilleen. Kun yksi rekka on tyhjennetty lastista, seuraa toisen vuoro. Festivaalin turvallisuuspäällikkö Joni Qvintus vakuuttaa, että kaikki saadaan valmiiksi aikataulussa. Päälava on jo pystytetty, samoin Ratinanpuiston telttalava. Keskiviikkoiltana aloitetaan vielä kolmannen lavan rakentaminen. Ulkopuolisilla ei ole pääsyä stadionin alueelle. Ratinanranta, Laukonsilta ja Ratinanpuisto pysyvät suljettuina korkeintaan maanantaiaamuun asti. Autoliikennettä festivaali ei rajoita. Ratinan kauppakeskukseen pääsee kulkemaan kaikista sisäänkäynneistä normaalisti. Myös kauppakeskuksen alittava kevyen liikenteen tunneli pysyy auki. Aikaisemmin uutisoimme, että Ratinan kauppakeskuksen ravintola Periscopella ja Ratinan stadionin tapahtumajärjestäjillä on edessään neuvotteluja siitä, voiko Periscopen terassilta seurata stadionin tapahtumia tulevaisuudessa. Blockfesteillä Periscopen korkeuksista on turha kuikuilla stadionin keikkoja, sillä päälava sijaitsee ostoskeskuksen puoleisessa päädyssä. Blockfestin vastaava tuottaja Kalle Kallonen kertoo, että lavan sijoittelu on tekninen ratkaisu. –Lava on rakennettu Periscopen päätyyn siksi, koska festivaalialue jatkuu Ratinanniemeen. Se olisi tuotannollisesti mahdotonta olla toisessa päädyssä. Eri lipputyypeille omat sisäänkäynnit Tänä vuonna festivaalialueelle kuljetaan lipputyypistä riippuen joko Laukontorin tai Ratinan kauppakeskuksen puoleisista porteista. Laukontorin sisäänkäynnillä vaihdetaan vain vip- ja exclusive-liput. Sisään alueelle kuljetaan Laukonsiltaa pitkin. Tavallisten yhden tai kahden päivän lippujen ostajat kulkevat alueelle Ratinan sisäänkäynnin kautta. Lippujen rannekkeenvaihto järjestetään Sorin aukiolla. –Laukontorin terassiravintolan vuoksi Laukontorilta on mahdollista ottaa vain pieni määrä asiakkaita, ja siksi suurin osa tulee kauppakeskuksen puolelta, Kallonen sanoo. Kallosen mukaan Sorin aukion rannekkeenvaihdon on tarkoitus estää jonojen muodostumista portille. Tänä vuonna Blockfestien rannekkeen pystyi tilaamaan myös suoraan kotiin. Kotiin toimitetut rannekkeet aktivoidaan ensimmäisen sisäänkäynnin yhteydessä, jonka jälkeen festivaalialueelle kuljetaan lipputyypin mukaisen portin kautta. Kaikki lipputyypit vaihdetaan rannekkeeseen, myös yhden päivän liput. Ranneke laitetaan vaihtopisteellä suoraan ranteeseen. Vielä torstaina rannekkeen voi vaihtaa ennakkoon esimerkiksi Ratinan kauppakeskuksessa. Turvallisuussyistä alueelle pääsee molempina päivinä vain kello 22.30 saakka. Jos tämän jälkeen poistuu, ei pääse enää sisälle. Ostokset hoituvat rannekkeella Käteisellä ja kortilla ei voi maksaa ostoksia Blockfesteillä. Maksuliikenne hoituu rannekkeella. Festivaalirannekkeeseen voi ladata netissä tai paikan päällä rahaa. Lataamista varten täytyy luoda tunnukset, mihin löytyy ohjeet tapahtuman nettisivuilta. Jos rahaa jää festarin jälkeen yli, se palautetaan ostajan tilille. Alle 1 euron summia ei palauteta. Viime vuonna raja oli 5 euroa. –Uutena juttuna rahan palautus on automaattista eikä siitä veloiteta mitään, kun tekee tunnukset ja toimii ohjeiden mukaan, Kallonen sanoo. Narikka maksaa 3 euroa ja jokainen lisäkäynti 2 euroa. Narikkaan käy maksuranneke tai käteinen. Päivitys 15.8.2018 kello 23.09: Faktalaatikkoa päivitetty. Lisätty tiedot keikan peruneista artisteista ja heidän korvaajistaan. Perjantain pääesiintyjänä Blockfesteillä nähdään yhdysvaltalainen Post Malone. Kansainvälisesti suursuosion kerännyt artisti nähtiin ensi kertaa Suomessa Blockfesteillä vuonna 2016. Kotimaisista tähdistä perjantaina esiintyvät muun muassa JVG sekä Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö. Lauantaina festarin päättää Cheek päälavan keikallaan. Lauantaina lavalla nähdään myös tunnettu hiphop-artisti Nas sekä SoundCloud-musiikkipalvelun kautta tähdeksi noussut Lil Pump eli Gazzy Garcia, joka täyttää perjantaina vasta 18 vuotta. Yhdysvaltalainen Travis Scott ja kanadalainen Belly joutuivat perumaan esiintymisensä lauantailta. Ovet aukeavat perjantaina kello 13 ja lauantaina kello 12. Kumpanakin päivänä tapahtuma päättyy keskiyöllä.