Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Näyttelijän ja sairaanhoitajan koulutuksen saanut Mari McAlester palasi kotiseudulleen ja auttaa nyt aikuisia kiusattuja

Talvinen maaseutu näytti parastaan, kun Mari McAlester muutti perheineen Helsingistä Lempäälään viime helmikuussa. Muuttoauto ei päässyt nousemaan jyrkkää mäkeä talon takaovelle, koska mäki oli niin liukas. Kevään tullen tontin alavasta osasta paljastui yllättävä työmaa: lumihangen alla oli ollut piilossa iso kasa tontilta kaadettuja puunrunkoja. –Ostin itselleni lahjaksi klapikoneen ja olen tehnyt klapeja niin, että olkapää on kipeänä, kertoo Mari McAlester. Tampereella syntynyt Mari McAlester muutti takaisin Pirkanmaalle, koska kerrostaloelämä Helsingin keskustassa ei tuntunut omalta. Hän oli lasten kasvaessa elvyttänyt entisen ratsastusharrastuksensa ja hankkinut hevosen. Talli oli kaukana ja elämä muutenkin kiireistä. Sellainen hän on aina ollut, valmis tarttumaan muutokseen, vaihtamaan työpaikkaa ja maisemaa, jos tuntuu, että nykyinen ei ole sopiva. Nuorena McAlester kouluttautui sairaanhoitajaksi, ja työskenteli hetken Taysissa. Opiskeluaikana hän innostui näyttelemisestä Tampereen ylioppilasteatterissa. Ala kiinnosti niin paljon, että hän kouluttautui näyttelijäksi. McAlester opiskeli fyysistä teatteria Keravalla ja jatkoi opintoja Teatterikorkeakoulussa. Näyttelijäntyö kuitenkin jäi, kun perhe kasvoi. Mari McAlesterilla on myös psykoterapeutin koulutus ja hän työskennellyt lastensuojelussa ja lähisuhdeväkivallan parissa. –Kaikissa näissä töissä tarvitaan herkkyyttä ja kykyä kuunnella ja kohdata ihminen, Muuton jälkeen McAlester huomasi ilmoituksen työpaikasta, joka on kuin hänelle tehty. Vaikka hän on lähtenyt Helsingistä aivan toisen työpaikan perässä vanhoille kotiseuduille, oli hänen pakko hakea tätä paikkaa. Työ on Tampereen Setlementin uuden Kiusatut-hankkeen vastaavan kriisityöntekijän tehtävä. –Tarjoamme matalan kynnyksen tukea. Meille voi soittaa tai lähettää viestiä. Apu on tarkoitettu yli 15-vuotiaille, sitä nuorempia auttaa esimerkiksi Kiva koulu. Myös kiusatun lapsen vanhemmat voivat tulla. Lapsen vanhemmat jäävät usein yksin. Mari McAlester muistuttaa, että kuka tahansa voi tulla kiusatuksi. Riittää, että on vähän erilainen kuin ympäristönsä. Myös aikuisia kiusataan. –Meillä on asiakkaina aikuisia, jotka ovat saattaneet tulla kiusatuiksi työpaikallaan, ja jääneet pois töistä. On myös asiakkaita, jotka ovat saattaneet jäädä pois töistä somaattisen sairauden takia. He kokevat nykyisen hallituksen työllisyystoimet aktiivimalleineen suorastaan kiusaamisena, sanoo McAleaster. Tärkeintä hänen mielestään on tarjota näille ihmisille se ensimmäinen kuulluksi tulemisen kokemus. Kiusatut-hankkeen työntekijät eivät tarjoa terapiaa, vaan neuvovat, etsivät ratkaisuja ja tarjoavat keinoja selviytyä. Kiusaamisen käsite on Mari McAlesterin mielestä hankala. Siihen liittyy paljon häpeää, kiusaamista pidetään kiusatun omana vikana. Usein myös kiusattu ajattelee niin, vaikka se ei ole totta. –Kiusaamisen alle piiloutuu monenlaista. Olen saanut omien lasteni kautta kurkata somemaailmaan. Se on rajua, mitä siellä kirjoitetaan. Se on ihan luokatonta, mitä siellä kirjoitetaan. Puhuisin kiusaamisväkivallasta. Usein sanotaan, että kiusaamista ja läpänheittoa pitää vähän sietää, mutta eihän kukaan sano, että kyllähän väkivaltaa pitää vähän sietää. McAlester tähdentää, että kiusaamisen liittyvät rikokset ovat vielä asia erikseen. Kunnianloukkaus on kunnianloukkaus, seksuaalinen häirintä on seksuaalista häirintää ja lievä pahoinpitely on lievä pahoinpitely. Senkin hän tietää, että yhdellä hankkeella ei tilannetta korjata. Työtä pitää tehdä yhdessä ja asioita pitää nostaa esille, mutta talkoisiin tarvitaan koko kansa. Syntynyt 20.8.1968 Tampereella. Asuu Lempäälässä miehensä ja kahden tyttären kanssa. Koulutukseltaan sairaanhoitaja, näyttelijä, psykoterapeutti sekä trauma- ja kriisityöntekijä. Työskennellyt muun muassa sairaanhoitajana Taysissa, näyttelijänä elpokuvissa ja televisiosarjoissa, roolittajana Salatuissa elämissä sekä hoitajana nuorisokodissa. Tehnyt työtä myös lähisuhdeväkivallan parissa. Setlementti Tampereen vastaava kriisityöntekijä Kiusatut-hankkeessa. Harrastaa hevosia ja klapien tekemistä, yhdessäoloa perheen kanssa. Viettää merkkipäiväänsä läheisten kanssa.