Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Vielä yhden kerran: Tänään perjantaina on todennäköisesti kesän viimeinen hellepäivä

Tänään perjantaina on vielä luvassa erittäin helteinen päivä. Lämpötilan ennustetaan nousevan 27–29 asteeseen koko Pirkanmaalla, mutta siihen helteet sitten taitavat jäädäkin. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila sanoo, että todennäköisesti tänään vietetään tämän poikkeuksellisen lämpimän kesän viimeistä hellepäivää. –Liki 30 asteeseen nousevia lämpötiloja tuskin enää tulee. Ensi viikolla luvassa epävakaista Perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana kylmä rintama liikkuu Suomen yli ja tuo mukanaan sade- ja ukkoskuuroja. Helteisin ilmamassa väistyy itään, mutta vielä lauantainakin on silti luvassa aurinkoista ja poutaista. Lämpötila laskee kuitenkin 22–23 asteeseen. Sunnuntaina pilvisyys sekä sade- ja ukkoskuurot lisääntyvät. Lämpötila jää 20 asteen vaiheille. –Kesäinen, säältään vaihteleva viikonvaihde on siis luvassa. Ensi viikolla lämpötila pysytteleekin sitten vuodenaikaan nähden tavanomaisessa parissakymmenessä asteessa ja sää muuttuu epävakaiseksi.