Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kaupoista löytyy eniten alennusruokaa heti aamukahdeksalta: Ruokahävikkiä syntyy enää lähinnä rikkoontuneista pakkauksista – Suosituimpia aletuotteita ovat lihat

Ruokakaupat vähentävät ruokahävikin määrää laputtamalla tuotteisiin 30 prosentin alennuslappuja, kun tuotteen eräpäivä lähestyy. Suosituimpia tarjoustuotteita ovat erilaiset lihat. Kuninkaankulman K-supermarketissa laputetut alennustuotteet on kerätty yhteen löytöpisteeseen. Kauppias Mikko Salmian mukaan näin asiakkaiden ei tarvitse etsiä tuotteita ympäriinsä vaan ne kaikki löytyvät samasta paikasta. Tiistaiaamuna löytöpisteen kylmäallas on pullollaan tuotteita, jotka on varustettu -30 prosenttia tarroilla. Tarjolla on muun muassa lihatuotteita, valmisruokia, jogurtteja ja valmissalaatteja. Salmian mukaan alennukseen laitetaan tuotteita, joiden eräpäivät lähestyvät ja tuotteita, jotka ovat poistumassa valikoimasta. Hän toteaa, että alennustuotteista parhaiten kaupaksi menevät lihatuotteet. Eniten alennusruokaa löytyy kaupan heti auettua aamulla kello kahdeksalta. Salmian toteaa alennushintaisten tuotteiden olevan asiakkaille tärkeitä. –Aluksi emme myyneet laputettuja alennustuotteita ja saimme asiakkailta palautetta, että olisi kiva, jos niitä olisi. Salmian mukaan ruokakaupan tuotteista enää reilusti alle kaksi prosenttia joutuu hävikkiin. Tämä on alennustuotteiden lisäksi myös hyvän tilausjärjestelmän ansiota. Järjestelmä laskee ja arvioi, paljonko ruokatarvikkeita on mennyt kaupaksi viime viikkoina ja kuukausina. Tuotteita parilla eurolla Monissa Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöissä laputettujen tuotteiden alennusprosentti nousee 30 prosentissa 60 prosenttiin iltayhdeksältä. Moro kävi Kalevan Prismassa maanantai-iltana tutkimassa, onko alennustuotteita jäljellä enää yhdeksältä, kun suurempi alennusprosentti astuu voimaan. Leipähyllyltä löytyy muutamia laputettuja sämpyläpusseja, joille jää hinnaksi enää alle euro. Maito- tai eineshyllyiltä alennustuotteita ei enää yhdeksän aikaan löydy. Laputetut tuotteet ovat kelvanneet asiakkaille jo 30 prosentin alennuksella. Suurimpana yllätyksenä tulee kylmäosastolta alennuksesta löytyvät mansikkarasiat. Niillekään ei jää enää illan alennusprosentin jälkeen paljoa hintaa. Eniten oransseja lappuja löytyy lihahyllyiltä. Sieltä alennuksesta löytää useita erilaisia grilliribsejä. Yhden normaalihinta on 6,98 euroa. Illalla tuotteen hinnaksi jää enää 2,79 euroa. Lihahyllyn nurkalta löytyy ruokaostoksille tullut Seppo Kiviniitty . Hän toteaa pysähtyvänsä illalla kauppaan usein ohi ajomatkalla. –Illalla katson aina hyllyjen alennustuotteet. Tällä kertaa Kiviniityn korista löytyy kolme eri tarjoustuotetta: nakkeja, leikkeleitä ja grillikylkiä. Hävikkiä särkyneistä Kalevan Prisman myyntipäällikkö Mika Liehu kertoo, että suosituimpia alennustuotteita ovat leikkeleet ja arvokkaammat tuotteet, kuten lihapaketit. Suosittuja ovat myös kaikki tuotteet, joita pystyy käyttämään vielä useamman päivän ajan. Iltojen korotettu alennus on ollut nyt käytössä noin vuoden. Liehun mukaan alennusprosenttien nousu illalla ei aiheuta yleisöryntäystä asiakkaiden parissa. –Jotkut ostoksille tulleet saattavat jäädä vähäksi aikaa katselemaan muita tuotteita ja menevät kassalle vasta yhdeksän jälkeen, kun suurempi alennus astuu voimaan. Mika Liehun mukaan ruokakaupoissa syntyvä hävikkiruoka koostuu nykyään lähinnä enää kaupassa särkyneistä tuotteista. –Jos tuoretuotteen pakkaus on mennyt rikki, emme pysty enää sanomaan, onko tuote säilynyt kunnossa. Osa ruokapankkeihin Kalevan Prisma lahjoittaa kuivat elintarvikkeet seurakuntien ruokapankkeihin ja sitä kautta hyväntekeväisyyteen. Myös tuoretuotteita lahjoitettaisiin mielellään, mutta siinä on omat haasteensa. –Haluaisimme lahjoittaa eteenpäin kaikkea, mutta tuotetuotteiden osalta vastaan tulee kuljetus. Kylmäketju voi katketa helposti ja tuotteissa on lyhyet päiväykset, jotka eivät riitä jakeluun vievää aikaa, Liehu sanoo.