Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pitkät ja kuumat kesät näyttävät toistuvan joka neljäs vuosi – vyöryykö seuraava helleaalto Suomeen vasta 2022?

Teoria on täysin epätieteellinen ja virhemarginaali valtava, mutta 2000-luvulla suomalaiset ovat saaneet nauttia todellisesta hellekesästä joka neljäs vuosi. Heinähattulogiikalla havainnosta voi hahmotella sykliä. Sen mukaan seuraava tämänkaltainen kesä koittaa vuonna 2022. Edellinen superhelle koettiin heinä-elokuussa 2014. Silloin Helsingissä, Kouvolassa ja Hattulassa mitattiin 26 vuorokauden yhtämittainen hellejakso. Kesältä 2010 Kaakkois-Suomesta kirjattiin puolestaan tilastoihin peräti 48 hellepäivää. Kun myös kesät 2006 ja 2002 olivat tilaston mukaan helteisiä, lämpöaallot näyttävät tällä vuosituhannella todellakin vyöryneen Suomeen neljän vuoden välein. Poikkeuksellisen meneillään olevasta suvesta tekee kaksiosaisen lämpöaallon pituus. Kesäkuista notkahdusta lukuun ottamatta ilmojen pitely alkoi jo toukokuussa, joka oli Ilmatieteen laitoksen vuodesta 1959 alkavan tilastoinnin lämpimin. Veljeksistä tuli vesipetoja Vierailu muutamalla kesämökillä osoittaa, että nyt on eletty harvinaisia onnenpäiviä. Niitä muistellaan tulevina kesinä kumisaappaat jalassa ja villapaita päällä. Pyhäjärven rannalla Eurassa kajahtaa intiaanipäällikön sotahuutoa muistuttavan karjaisu: –Tuukka, tule ulos ja taistele! Tuukkahan tulee ja taistelee. Vastustaja on isoveli Konsta. Veljekset hihkuvat ja hutkivat hikipäissä toisiaan pehmomätkimillä, mutta kun voittajasta ei tule selvyyttä, on aika juosta järveen. Taas. Pojat niin sanotusti asuvat järvessä. –Eivät he ennen tuollaisia vesipetoja olleet. Tämä kesä on tehnyt tehtävänsä, äiti Noora Vesterinen selittää laiturilla. –Uimakoulunkin pojat kävivät, mutta eivät he siellä mitään oppineet. Arastelivat vain vieraita ihmisiä. Konsta Vesterinen on 9-vuotias ja Tuukka Vesterinen 7-vuotias. He tuntuvat elävän juuri nyt sellaista lapsuuden kesää kuin poikaviikareiden ihanteellisessa maailmassa kuuluukin. Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta. Lämpömittari näyttää 29 astetta ties monettako päivää peräkkäin. Sisällä ilmalämpöpumppu sentään viilentää. Seitsemän minuuttia telkkaria Vesteriset viettävät hellepäivää mummun Mustikkarinteen kesämökillä. Savustuspöntöstä nousee kalalle tuoksuva sauhu. Mummu Henna Riihimäki on jokavuotiseen tapaansa muuttanut keskustasta mökille. Tänä suvena moni arkinen asia on kuitenkin ollut toisin kuin sellaisena normikesänä, jolloin viima puskee tihkua ulapalta, taivasta hädin tuskin näkee pilvien raosta ja riemua pitää repiä irti 13 asteen lämpötilasta. –Nyt täällä on käynyt paljon väkeä. Se on kivaa ja virkistävää, fysioterapeutin ammatista eläkkeelle jäänyt Henna Riihimäki tuumaa. –Emme mekään olisi olleet mökillä näin paljon, elleivät säät olisi tällaiset, Laitilassa peruskoulun rehtorina äsken aloittanut Noora Vesterinen jatkaa. Mökkiläisenkin arkeen muodostuu äkkiä päivärutiineja. Henna Riihimäki kertoo omiinsa kuuluvan aamuteen nauttimista, lehden hakua ja lukemista. Pinossa pitää aina olla muutama luennassa oleva tai lukemista odottava kirja. Telkkaria kesällä ei juuri avata. –Ehkä seitsemän minuuttia olen katsonut, Noora Vesterinen nauraa. Konsta ja Tuukka selittävät leikkineensä mummun kanssa rosvoa ja poliisia. Mummu on poliisi, joka sulkee rosvot vankilaan marjapensaiden rastasverkon alle. –Ja karkkia on syöty ja pannaria ja yksi sirkka, veljekset avaavat kesämökin ruokavaliota. Muutama päivää aikaisemmin Pyhäjärven taivaanrantaan oli ilmestynyt ukkospilviä. Ennen ensimmäistä jyrähdystä, salamaniskua ja saderyöppyä veteen tippui valtava määrä leppäkerttuja. –Pojat pelastivat niitä satamäärin ennen kuin heidän oli pakko juosta sisälle. Se oli outo ilmiö, äiti Noora Vesterinen ihmettelee. Meri tuoksuu kesälle Put-put-put-put. Voiko moottorin ääntä kuvailla kauniiksi, lempeäksi tai ainakin kotoiseksi? Kyllä voi, jos putputus lähtee yksipyttyisestä ja yhdeksänheppaisesta dieselkoneesta, joka kuljettaa antiikkista puupaattia hitaasti peilityynellä merenlahdella. Dieselin hajukaan ei ole haju vaan tuoksu. Hienoisella tervan, suolan ja auringon paahtaman merikasvillisuuden aromilla täydennettynä se jalostuu suomalaisen kesän parfyymiksi. Vene kuuluu luvialaiselle Samu Näyrälle . Kaunis päivä kun on, hän lähtee sillä merelle kaverinsa Pentti Koski-Tuurin kanssa. He ovat vähän niin kuin eläkeikään ehtineet Pertsa ja Kilu. –Lähtisimmekö tällä kertaa Nirvossa käymään? kippari ehdottaa ennen lähtöä. Nirvo on saari Selkämeren kansallispuistossa. Toisena vaihtoehtona siintelee Etelän Pirskeri 10 kilometrin päässä. Puupaatilla matka sinne kestää tunnin, muoviveneellä ja perämoottorilla vain vartin. Ennen silakkarysille soudettiin Kuuma ja koko lailla tyyni sää on lisännyt veneilyä Luvian vesillä. –Paatteja liikkuu nyt paljon. Itsekin tulee näillä ilmoilla suunnattua merelle tavallista useammin, Samu Näyrä miettii. Hänen veneensä on 40 vuoden ikäinen. Se on lajinsa viimeinen. –Viimeinen, jolla äijät näillä vesillä soutaen ottivat silakkarysiä ja siikaverkkoja ylös, Näyrä tarkentaa. –Isä tämän teetätti ruokistolaisella veneentekijällä Sakari Nordlundilla . Koska isä oli kalastaja, Näyrä sanoo kalastuksen, veneilyn ja luvialaisen kotiseudun olleen hänelle aina vähintään puolet elämästä. Toisen puolen ovat täyttäneet 43 vuoden työura telakkateollisuudessa sekä perhe, johon kuuluvat puolison lisäksi kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta. –Sen pikkuväen kaitsemista on tässä ollut. Tekemisestä ei ole puutetta, kun useampi on yökylässä, isoisä nauraa. –Uimassa muksut käyvät vanhempiensa kanssa. Minulle ei ole sellaista vastuuta uskottu. Positiivisella mielellä ollaan! Pitäisikö edes vähän valittaa? Muodon vuoksi. Ainakin ahvensaaliit taisivat olla menneinä suvina runsaampia? –Joo, tuossa saaressa asuva oli laskenut ahvenverkkoja, muttei saanut mitään, Samu Näyrä viittoo paapuuriin. –Itse kalastin ennen siikaa, mutta nykyään ei tiedä, tuleeko yhtäkään. Vähiin on käynyt. Kalansaaliiden lisäksi Näyrä kaipaa mustikoita, jotka ovat kuivahtaneet pirun pikkuisiksi, ihan rusinoiksi. Poimurin kauhaan ei jää oikein mitään. –Mutta hei, positiivisella mielellä ollaan silti! hän havahtuu. Rannassa on kaksi puista vajaa. Ennen merelle lähtöä Näyrä astelee niistä toiselle ja esittelee 50-70 vuotta vanhoja silakkarysiä. Toisen vajan seinästä hän avaa salaluukun. Sen takaa paljastuu jääkaappi. –Ottakaahan kylmää kivennäisvettä. Helteellä täytyy juoda paljon. Maapallon kylmin mittauspaikka on nyt päivästä toiseen McMurdon tutkimusasema Etelämantereella. Se on USA:n kansallisen tiedesäätiön tutkimusasema ja Etelämantereen suurin asutus Rossin saaren eteläkärjessä. Tutkija Liz Widen vastasi sähköpostitse kysymyksiin sikäläisistä olosuhteista. "Pakkasta on 22 astetta. Juuri nyt ei tuule, mutta pari päivää sitten mitattiin myrskypuuska, joka eteni 48 metriä sekunnissa. Voimakkaat tuulet lennättävät tänne runsaasti lunta mantereen puolelta. "Säältä suojautumisessa päivän sana on kerrospukeutuminen. Useimmilla on työvaatteiden alla pitkät alkkarit ja päällä toppahaalarit sekä parkatakki. Varustukseen kuuluvat myös lämpimät jalkineet ja lämmin päähine sekä säärystimet, suojalasit, kommandopipo ja rukkaset."