Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Alkuviikon sää on ailahtelevaa ja sateista – palellaanko maanantaina 15 asteen lämmössä?

Poutaisen lauantain jälkeen luvassa on sateita. Forecan päivystävän meteorologin Juha Föhrin mukaan alkuviikon sää on sateista ja ailahtelevaa. Vaikka lämpötilat laskevatkin ajoittain pilvisen ja sateisen sään vuoksi, ei alkuviikon sää Föhrin mukaan ole missään nimessä kylmää. –Päästään lähemmäs tavanomaista säätä näistä 30 asteen helteistä, Föhr sanoo. Sunnuntai Föhr kehottaa pirkanmaalaisia varautumaan sunnuntaina sadekuuroihin. Sadekuurojen mahdollisuus on suurempi erityisesti Pohjois-Pirkanmaalla. Ukkonenkin voi jyrähtää. Maanantai Maanantai-illan kuluessa lännestä saapuu lisää paikallisluontoisia kuurosateita, joissa ukkosenkin todennäköisyys on suurempi. Föhr arvelee päivälämpötilojen liikkuvan noin 15–17 asteen tienoilla. Tiistai Tiistaina pilvet taas vähenevät ja luvassa on poutaa ja reilua 20 lämpöastetta. Korkeapaineen selänne yltää etelästä Pirkanmaalle asti. Keskiviikko Keskiviikkona lounaistuuli voimistuu ja tuo mukanaan pilvisyyttä ja lyhyitä sateita. Pilvisyydestä huolimatta lämpimät ilmavirtauksen saavat lämpötilan kapuamaan lähelle hellerajaa. Torstai Torstaina luvassa on lämpimiä kuurosateita ja ukkosta. Lämpöasteet pysyvät silti hellerajan tuntumassa.